Julkinen sektori on esittänyt huolen koronatestauskapasiteettinsa riittävyydestä, jos koronapassi otetaan käyttöön. Kun julkisen terveydenhuollon voimavaroja sidotaan testaukseen, se on pois muusta toiminnasta.

LPY:n mielestä yksityisen terveydenhuollon resursseja koronan hoidossa on mahdollista hyödyntää huomattavasti tähänastista paremmin. Koronapassin käyttöönoton tuomiin haasteisiin voidaan vastata tiivistämällä julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä. Yksityisten toimijoiden kapasiteetin hyödyntäminen ei olisi pois julkisen terveydenhuollon resursseista, LPY:n tiedotteessa todetaan.

LPY:n toiminnanjohtaja Ismo Partanen kertoo, että yksityisessä terveydenhuollossa on käyttämätöntä kapasiteettia sekä koronarokotusten antamiseen että koronatestien toteuttamiseen.

– Rokotusten nopeuttaminen yksityisen sektorin avulla olisi tärkeää jo sen takia, että yhteiskuntaa ei jouduttaisi sulkemaan uudelleen. Mitä enemmän rokotuksia annetaan, sitä vähemmän on niitä, jotka tarvitsevat testejä koronapassia varten. Tämänhetkisen tiedon perusteella passin voi saada paitsi negatiivisen testituloksen, myös saadun kahden rokotuksen perusteella, Partanen sanoo tiedotteessa.

Kolmas rokotuskierros mahdollinen Suomessakin

Partanen pitää todennäköisenä, että Suomessa joudutaan toteuttamaan kolmaskin rokotuskierros, mahdollisesti jo alkuvuodesta 2022.

Sen toteuttamista varten pitäisi jo nyt aloittaa suunnittelu sekä neuvottelut siitä, miten yhteistyö julkisen ja yksityisen terveydenhuollon välillä voitaisiin järjestää siten, että kaikki resurssit saadaan käyttöön mahdollisimman tehokkaasti.

– Kolmanteen rokotuskierrokseen kannattaa varautua jo etukäteen. Jotta yksityisen terveydenhuollon toimijat voisivat valmistautua, niiden pitää tietää ennakkoon, miten rokotukset aiotaan toteuttaa, mitä yksityisiltä toimijoilta odotetaan ja kuinka rokotusten antamisesta korvataan. Ei ole tarkoituksenmukaista ja tehokasta, jos yksityiset toimijat joutuvat arvuuttelemaan tarvitaanko niiden palveluita ja millaisella varoitusajalla, Partanen toteaa.