Päivittäiset lauluharjoitukset voivat vahvistaa kurkun ja kitalaen lihaksia ja vähentää kuorsausta, huomasi laulunopettaja Alise Ojay. Hän teki havaintonsa auttaessaan kuorsaavaa ystäväänsä.

Ojay suunnitteli lauluharjoitusohjelman, joka tehosi sekä kuorsaukseen että uniapneaan. Ojayn ohjelman innoittamana Exeterin yliopiston tutkijat ryhtyivät tutkimaan asiaa.

Tutkimuksessa 30 kuorsaajaa teki muutaman minuutin lauluharjoituksia joka päivä kolmen kuukauden ajan. Tulos oli, että heidän kuorsaamisensa väheni huomattavasti verrattuna 30 muuhun, jotka eivät laulaneet.

Tutkimuksen johtaja, korva- ja kurkkutautilääkäri Malcolm Hilton kuvailee Daily Mailissa tutkimuksen tuloksia hyvin kiinnostaviksi. Tutkijoiden johtopäätös oli, että kolmen kuukauden lauluohjelma sekä vähensi kuorsauksen määrää että paransi unen laatua.

– Tämä on ehdottomasti hyvä uutinen kuorsaajille. Se avaa kokonaan uuden väylän potentiaaliseen hoitoon ilman kirurgiaa. Menetelmään on kuitenkin yhdistettävä elintapojen muutos. Esimerkiksi ylipaino on suurin yksittäinen itsenäinen ennustaja kuorsaukselle, Hilton sanoo.

Tutkimustulokset on julkaistu Otolaryngology – Head and Neck Surgeryssa.