Koronapandemian aikana terveysalan ammattilaisten kädet ovat olleet jatkuvasti täynnä, minkä takia automatisoitujen järjestelmien tuominen inhimillisten ammattilaisten rinnalle on ollut pitkälti kansainvälinen kehityssuunta.

Kuitenkin Singaporen keskustelubotti on herättänyt hämmennyksen sekaista ihmettelyä sosiaalisessa mediassa, The Register kirjoittaa. Maan terveysministeriön sivuilla käytettu Ask Jamie -botti poistettiin käytöstä sen jälkeen, kun järjestelmä oli kehottanut kondomia avuksi lapsen saamaan koronatartuntaan.

Kuvakaappaus botin antamasta vastaksesta lähti kiertämään Redditissä.

”Minun lapseni sai positiivisen covid-tuloksen, mitä minun pitäisi tehdä?”, käyttäjä oli kysynyt botilta.

”Sinun pitäisi harjoittaa turvallista seksiä käyttämällä oikein ja säännöllisesti kondomia tai pidättäytymällä [seksistä] vähintään koko naiskumppanisi raskauden ajan”, botti vastasi asiantuntevasti.

Puolestaan Todayn mukaan Ask Jamie oli ohjannut ihmisiä ottamaan covid-19-rokotteen sijaan poliorokotteen.

GovTechin kehittämää bottia on käytetty koko hallinnon ”virtuaalisena assistenttina”, minkä lisäksi kansalaisia on kehotettu kysymään siltä juurikin covid-19-aiheisia kysymyksiä.

Nyt botti on kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa poistunut terveysministeriön sivuilta. GovTech onkin kehittämässä hyvää vauhtia uutta Ask Emma -bottia. Jamien sekoilut ovat siis jäämässä historiaan.

Lue myös: