Yle kertoi kesäkuussa (17.6.) tapauksesta, jossa syöpään sairastuneen potilaan lapset joutuivat maksamaan äitinsä syöpälääkkeet. Iäkäs potilas ei ollut saanut lääkkeitä terveyskeskuksen osastolla hoidossa ollessaan, vaikka Taysin syöpälääkäri oli niin suositellut. Lääkkeet olivat potilaan omaisen mukaan olleet hoitavalle taholle liian kalliit. Omaiset päätyivät maksamaan lääkkeet itse, Kela korvasi osan. Äiti toipui uuden lääkkeen avulla niin, että kotiutui parissa viikossa.

Lain mukaan lääkkeet kuuluvat hoitopäivämaksuun. Oliko kyseessä terveyskeskuksen taloudellinen laskelmointi vai pakon sanelema päätös, budjetin ylittymisen takia tehty kikkailu? Sitä emme tässä tapauksessa saaneet tietää, sillä kunnan edustaja ei asiasta suostunut lausumaan muuta, kuin ettei tiennyt asiasta mitään. Ohjelma Terveydenhuoltoa vaivaa järjetön kulujen siirtoralli on edelleen katsottavissa Yle Areenassa.

Avohoidossa ollessaan potilas maksaa lääkkeensä itse, Kela korvaa osan tai kokonaan, jos lääke on saanut korvattavuuden. Siitä päättää Hila, Lääkkeiden hintalautakunta. Korvattavuutta ei myönnetä kuitenkaan lääkkeelle, joka on hinnoiteltu kalliiksi terveyshyötyihin nähden tai verrattuna muiden vastaavien valmisteiden hintoihin Suomessa.

Sairaalassa annettavien lääkkeiden matka potilaan hyväksi on huomattavasti mutkikkaampi. Kun uusi lääke saa myyntiluvan, se etenee arvioitavaksi, sekä vaikuttavuudeltaan että hinnaltaan. Arvioijia ja tahoja on monia. Ensin sen arvioi Fimea, joka tekee hoidollisen ja taloudellisen arvion. Sen jälkeen Palko arvioi, kuuluuko lääke Suomen valikoimaan ja antaa suosituksen. Tämän jälkeen sairaalat päättävät, ottavatko lääkkeen käyttöön, ja tuote on myös osana kilpailutuksia. Arviointia voidaan tehdä myös kansallisessa koordinaatioyksikössä FinCCHTAssa tai Pohjoismaisessa FINOSE-verkostossa, ja ehkä vieläpä eurooppalainen EUnetHTA voi tulla kyseeseen.

Sairaanhoitopiirit tai erva-alueet päättävät lopulta jokainen tahollaan uuden lääkkeen käyttöönotosta. Tämä voi johtaa potilaan kannalta alueelliseen eriarvoisuuteen tai ainakin viiveeseen käyttöönotossa. Kaksikanavainen rahoitus puolestaan voi johtaa osaoptimointiin: kustannusvastuu siirretään toiselle maksajataholle, kumminkin päin mahdollista.

Edellä kuvatun järjestelmän uskotaan tuovan eriarvoisuutta paitsi asuinpaikan myös sairauden perusteella. Ongelmia pelätään olevan etenkin kalliiden uusien hoitojen, kuten syövän täsmähoitojen kohdalla. Selvää on, ettei lainsäädäntö ole enää ajan tasalla myöskään yhdistelmähoitojen arvioinnissa ja korvauksessa.

Jokaisen potilaan tulisi saada uudet innovatiiviset hoidot viiveettä, mikäli hoito niin edellyttää, riippumatta asuinpaikastaan sekä siitä, mistä kanavasta hoito rahoitetaan. Miten se parhaiten tapahtuisi potilaan, hoitavan yksikön ja yhteiskunnan kannalta? Ja mistä rahoitus?

Lue myös: