Valtaosa Suomen apteekeista tarjoaa asiakkailleen kotiinkuljetuspalvelua. Kuljetuspalvelu on 91 prosentilla apteekeista, ja se toteutetaan joko omalla henkilökunnalla (75 prosenttia) tai ulkoistettuna palveluna (16 prosenttia). Lääkkeitä toimitetaan yleisesti myös apteekkien noutolokerikkoihin ja esimerkiksi parkkipaikalle autoon.

Asiasta tiedottaa Apteekkariliitto.

– Koronapandemia on kirittänyt jo aiemmin alkanutta apteekkipalveluiden uudistumista. Lääkkeet saa nyt kotiinkuljetettuna vaikka saman päivän aikana lähes kaikista apteekeista, toteaa Apteekkariliiton farmaseuttinen johtaja Charlotta Sandler tiedotteessa.

Joka viides apteekki on muuttanut aukioloaikaansa koronapandemian aikana. Osa on pidentänyt aukioloa esimerkiksi tarjoamalla varhain aamulla oman asiointiajan riskiryhmiin kuuluville. Osa apteekeista on puolestaan joutunut lyhentämään aukioloaikaansa iltaisin tai viikonloppuisin asiakaskadon takia. Asiakaskadosta ovat kärsineet etenkin ne apteekit, joiden asiakasmääriin vaikuttaa voimakkaasti se, että ihmiset siirtyivät etätöihin tai liikkumista rajoitettiin.

Lomautuksiin on kuitenkin joutunut turvautumaan vain nelisen prosenttia apteekeista ja irtisanomisilta on toistaiseksi vältytty lähes kokonaan. Joka neljäs apteekkari kuitenkin arvioi, että taloudellisia ongelmia on odotettavissa, jos nykyisen kaltainen tilanne jatkuu.

Apteekkeja huolestuttaa etenkin jatkuva epävarmuus ja huoli työvoiman riittävyydestä, jos henkilökuntaa sairastuu, joutuu karanteeniin tai olemaan pois töistä oman tai perheenjäsenen tartuntaepäilyn ja testitulosten odottelun takia.

Omian työntekijöitään ppteekit ovat onnistuneet suojaamaan koronavirukselta sangen hyvin, sillä laboratoriovarmistettuja covid19-tartuntoja oli toukokuun jälkeen todettu kyselyyn vastanneissa apteekeissa vain yhdellä työntekijällä. Toukokuussa tehdyssä kyselyssä tapauksia oli seitsemän.

Yleisimmät suojautumistoimenpiteet apteekeissa ovat käsidesin tarjoaminen asiakkaiden käyttöön, pärskesuojapleksit palvelupisteissä ja kassoilla, tehostettu siivous ja asiakkaiden muistuttaminen turvaväleistä. Monissa apteekeissa on käytetty myös suojakäsineitä ja -visiirejä etenkin epidemian ollessa pahimmillaan.

Apteekkariliiton apteekeille tekemään verkkokyselyyn vastasi 31.7.-14.8.2020 kaikkiaan 426 apteekkia. Kyselyyn vastanneet apteekit edustavat koko maan apteekkeja apteekin koon ja maantieteellisen sijainnin suhteen.