Koronainfektion vuoksi sairaalahoitoon joutuneiden teinien määrä kasvoi Yhdysvalloissa maalis-huhtikuussa selvästi. Vielä tammi-helmikuussa lukema oli laskusuunnassa.

– Olen hyvin huolissani tästä kehityksestä, Yhdysvaltain tautikeskuksen johtaja Rochelle P. Walensky sanoi Washington Postin mukaan perjantaina asiasta julkaistun tutkimuksen tiedotustilaisuudessa.

– On murheellista nähdä, kuinka moni murrosikäisistä tarvitsee koronan vuoksi tehohoitoa tai happilaitetta.

Tutkimuksen mukaan lähes joka kolmas sairaalahoitoon covid-19-infektion vuoksi joutuneista nuorista tarvitsi tehohoitoa ja viisi prosenttia happilaitetta.

Tutkijat arvelevat murrosikäisten huonon tautitrendin syyksi useita samanaikaisia tekijöitä: helpommin tarttuvia ja vaikeamman taudin aiheuttavia virusvariantteja sekä nuorten laajaa siirtymistä lähiopetukseen kouluissa. Luultavasti myös turvaetäisyyksien ja maskien käytössä on tapahtunut tartuntoja edistävää muutosta.

– Paljon kärsimystä vältetään, jos vanhemmat, sukulaiset ja ystävät kannustavat teinejä koronalta suojautumiseen ja rokotteen ottamiseen, Walensky sanoi.

Yksikään tutkituista ei kuollut koronainfektioon.

Tutkimus perustuu dataan, jota on saatu CDC:n covid-19-infektion seurantaverkostosta, joka koostuu 14 osavaltiossa sijaitsevien 99 kunnan laboratoriovarmistettuihin koronatapauksiin.

Data edustaa kymmentä prosenttia Yhdysvaltojen asukkaista.

Tutkittuna oli 376 iältään 12-17 vuotiasta positiivisen koronanäytteen antanutta, jotka ovat joutuneet sairaalahoitoon vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana. Heistä enemmistö eli 204 joutui sairaalaan ensisijaisesti covid-19-infektion takia, mutta heistä 70 prosentilla oli ainakin yksi muu terveysongelma taustallaan - useimmiten lihavuus.

Yksikään tutkituista ei kuollut koronainfektioon.

Tutkijat vertailivat myös murrosikäisten koronainfektion vuoksi syntyneen sairaalahoidon tarvetta (1.10.2020-24.4.2021) normaalin kausi-influenssan aiheuttamaan sairaalahoidon tarpeeseen. Vertailussa huomioitiin kolme viimeisintä influenssa kautta.

Kävi ilmi, että koronan vuoksi nuorisoa joutui sairaalahoitoon 2,5-3 kertaa useammin kuin influenssan vuoksi.

Tutkijoiden mukaan nuorison koronan vuoksi läpikäymien sairaalajaksojen määrä olla aliarvioitu, sillä klinikat eivät välttämättä aina ole ottaneet nuorisolta virustestiä tai se on otettu liian myöhään.

– Toisin kuin covid-19-infektio, influenssa aiheuttaa hyvin harvoin pitkäkestoisia oireita tai elinvaurioita, lastentautien ja infektiosairauksien professori Andrew Pavia Utahin yliopistosta sanoo Washington Postissa painottaen tarvetta rokottaa myös teinit koronaa vastaan..

Toukokuussa CDC suositteli, että Yhdysvalloissa rokotetaan teinejä 12 ikävuodesta ylöspäin Pfizerin-Biontechin koronarokotteella.