Lääkärit ilman rajoja -auttamisjärjestö (MSF) täyttää tänään keskiviikkona 50 vuotta.
”Teemme pitkälti samaa sairaanhoidon humanitaarista työtä kuin 50 vuotta sitten, mutta moni asia on myös muuttunut. Sotakirurgia on ollut alusta asti läsnä työssämme, mutta tänä päivänä tuemme lisäksi muun muassa seksuaalisen väkivallan uhreja ja mielenterveyspotilaita, joita ei ehkä 1970-luvulla vielä osattu tunnistaa”, Lääkärit Ilman Rajoja Suomen osaston toiminnanjohtaja Linda Konate kertoo tiedotteessa.
Puoli vuosisataa sitten ranskalaiset lääkärit ja toimittajat halusivat tarjota sairaanhoitoa sitä tarvitseville ja kertoa näkemästään hädästä. Nyt MSF on yksi suurimmista humanitaarisista järjestöistä, ja sillä on toimintaa yli 70 maassa.
Epidemiat ovat yhä järjestön työn keskiössä, mutta MSF tarjoaa myös yhä enemmän hoitoa kroonisiin sairauksiin.
”Pakolaisille voi olla tärkeintä saada jatkuvaa hoitoa krooniseen sairauteen, kuten diabetekseen, koska he saattavat joutua asumaan leireillä vuosia. Silloin hoidamme sitä. Potilaan tarve on aina hoidon lähtökohta”, Konate sanoo.
YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimisto OCHA:n raportin mukaan vuonna 2022 apua tarvitsee 274 miljoona ihmistä. Se on MSF:n mukaan enemmän kuin vuosikymmeniin.
”Pandemia ehkä muistuttaa meitä länsimaissa siitä, miten itsestään selvänä olemme pitäneet terveyttä ja sairaanhoitoa. Nyt meidänkin terveydenhuollon kapasiteetti on koetuksella. Tämä on valitettavan tuttu tilanne monissa matalan tulotason maissa, ja siksi Lääkärit Ilman Rajoja on olemassa”, Konate sanoo.
Esimerkiksi Afganistanissa kansainvälisen rahoituksen nopea väheneminen sekä pitkään jatkunut konflikti ovat ajaneet maan terveysjärjestelmän kriisiin ja lisänneet avun tarvetta tuntuvasti.
”Lahjoittajilta saamamme yksityisen rahoituksen turvin olemme pystyneet jatkamaan auttamista Afganistanissa, jossa olemme auttaneet ensimmäisen kerran jo vuonna 1981”, Konate kertoo.
”Humanitaarista työtä monissa paikoissa kriminalisoitu”
Lääkärit Ilman Rajoja haluaa sairaanhoidon lisäksi myös kertoa näkemästään hädästä ja vaatia siihen muutosta.
”Tällä oli 1970-luvulla varmasti vielä suurempi merkitys kuin nykyään, kun ihmisillä on uuden teknologian myötä mahdollisuus paremmin puhua myös omasta puolestaan”, Konate sanoo.
”Emme silti aio vaieta. Näemme työssämme niin paljon epäkohtia, että emme voi olla hiljaa. Pelkästään tänä vuonna olemme vaatineet tasa-arvoa covid-19-rokotteiden tuotantoon ja jakeluun, oikeutta turvaa hakeville ja humanitaarista pääsyä sinne, missä apua tarvitaan”, Linda Konate sanoo.
Avun tarpeessa olevien ihmisten auttaminen tai puolesta puhuminen ei aina ole helppoa.
”Humanitaarista työtä on monissa paikoissa kriminalisoitu tai tarkoituksella vaikeutettu. Vaadimme esimerkiksi pääsyä Puolan ja Valko-Venäjän rajalle, jossa turvaa hakevat ihmiset ovat ansassa Valko-Venäjän ja EU:n rajavartijoiden välissä ilman suojaa, ruokaa tai sairaanhoitoa. Valtioiden velvollisuus on varmistaa, että ihmisillä on pääsy humanitaarisen avun piiriin”, Konate sanoo.
