Kansainvälisen Lääkärit ilman rajoja -yhdistyksen mukaan kuluvan viikon sotatoimet Luoteis-Syyriassa ovat aiheuttaneet järkyttäviä seurauksia siviileille.

Tiistaina pommit putosivat Idlibin maakunnan kahdessa kaupungissa tiheästi asutuille alueille osuen ainakin ainakin kahteen kouluun ja päiväkotiin, joissa majoittui sotaa pakenevia ihmisiä.

Kolmeen alueen sairaalaan tulvi uusia potilaita.

– Pelkästään tiistaina 25. helmikuuta kolme järjestömme tukemaa sairaalaa hoiti 185 loukkaantunutta ihmistä, Lääkärit ilman rajoja tiedottaa.

Sairaaloihin tuotiin päivän aikana myös 18 ruumista. Kaksi sairaaloista raportoi, että 66 potilasta oli kriittisessä tilassa, ja heille piti tehdä useita isoja leikkauksia. Ainakin 14 vaikeasti loukkaantunutta potilasta oli lapsia.

– Se oli hyvin vaikea, hyvin verinen päivä, eräs kirurgisen sairaalan kirurgeista kertoi järjestölle.

– Potilailla oli monenlaisia vammoja. Osa heistä tarvitsi amputoinnin, osa oli saanut neurologisia vammoja. Ilmapiiri oli hysteerinen. Kun ihmiset kuulivat pommitusten ääniä, he saivat paniikkikohtauksia.

Ammuksia osui vain 100 metrin päähän Idlibin keskussairaalasta ja Mareet Misirin sairaalasta. Neljä Idlibin keskussairaalassa työskentelevää ensihoitajaa sai lieviä vammoja tulituksessa.

Lääkärit ilman rajoja -yhdistyksen Luoteis-Syyrian koordinaattori Cristian Reynders kertoo puheluistaan Syyriassa työskentelevän hoitohenkilökunnan kanssa: "He sinnittelivät. En pysty edes kuvailemaan sitä, miltä heidän äänensä kuulostivat. He pystyivät hädin tuskin puhumaan.”

Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden ja sodan sääntöjen mukaan iskut siviilikohteisiin on kielletty.

– Olemme monta kertaa vaatineet Syyrian sodan osapuolia ja heidän liittolaisiaan sekä YK:n turvallisuusneuvostoa tekemään kaikkensa sodan lopettamiseksi. Vaadimme sitä edelleen välittömästi, sanoo Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön johtaja Meinie Nicolai.

Lue myös:

...

Oletko lääkäri, hammaslääkäri, proviisori tai farmaseutti? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.