Anni Saukkola ja Jenni Puoliväli ovat lääkäreitä, jotka haluavat muuttaa mielikuvaa ammattikunnastaan somen avulla. He aloittavat tammikuussa Lääkäripodi -nimisen podcast-sarjan, jonka ensimmäinen jakso ilmestyy 15. tammikuuta. Lääkäripodia voi kuunnella keskiviikkoisin muun muassa Spotifystä, Acastista ja Apple Podcasteista.

Podcasteissa käsitellään etenkin nuoria ja työikäisiä koskettavia aiheita, kuten uniongelmia, mielenterveyttä, flunssaa, ravitsemusterapiaa ja liikuntaa. Jokaisessa jaksossa vaihtuu aihe ja vieras. Kevään aikana lähetettävien jaksojen vieraina ovat muun muassa korva- nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Teemu Harju, sisätautilääkäri Aila Rissanen, joka puhuu lihavuudesta ja neurologi Eemil Partinen, joka puhuu unesta. Kevään aikana lähetetään kahdeksan jaksoa, aina keskiviikkoisin.

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun Suomessa tehdään tämän tapaisia lääkäripodcasteja. Muualla maailmassa niitä on jo paljon, kertoo Anni Saukkola.

Hänen mukaansa sarja ei lopu kevääseen, vaan luvassa on uusia jaksoja myös syksyllä.

– Lähtökohtamme podcastien tekemiseen on luotettavan tiedon levittäminen ja kansanterveyden parantaminen.

Saukkolan mukaan lääkäreillä on kynnys lähteä puhumaan julkisuuteen.

– Mitä enemmän tietää, sitä vähemmän uskaltaa puhua. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jokainen lääkäri on riittävän pätevä tähän. Podcastien avulla haluamme puolustaa tiedettä ja sivistystä, sanoo Tiedenaiset-instagram-yhteisöön kuuluva Saukkola.

Puoliväli ja Saukkola tavoittavat sosiaalisessa mediassa päivittäin tuhansia ihmisiä. Naisten henkilökohtaisilla Instagram-tileillä on viitisen tuhatta seuraajaa molemmilla, ja Tiedenaiset-yhteisöllä yli 22 000 seuraajaa. Saukkola ja Puoliväli ovat perustaneet Tiedenaiset-yhteisön yhdessä kuuden muun nuoren korkeasti koulutetun naisen kanssa.

Oletko lääkäri, hammaslääkäri, proviisori tai farmaseutti? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi MAKSUTTA, klikkaa tästä.