Lääkäriliiton hallitus ja valtuuskunta käsittelivät viime yönä saavutettua neuvottelutulosta Lääkärisopimuksesta kokouksissaan tänään aamupäivällä.

– Ratkaisu oli vaikea. Lääkäriliiton hallitus päätyi kuitenkin pitkällisen keskustelun ja äänestyksen jälkeen esittämään valtuuskunnalle sopimuksen hyväksymistä, puheenjohtaja Tuula Rajaniemi kertoo tiedotteessa.

Valtuuskunta hyväksyi sopimuksen äänestyksen jälkeen.

Alakohtaisista sopimuksista Lääkärisopimus mukaan lukien neuvoteltiin kalkkiviivoille saakka.

Kunta-alan neuvottelut aloitettiin hyvissä ajoin tammikuussa, mutta maaliskuun lopussa neuvottelut ajautuivat tilanteeseen, jossa kaikki osapuolet pyysivät apua valtakunnansovittelijalta.

Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala antoi sovintoesityksen kuntien yleiseksi virka- ja työehtosopimukseksi sekä pääsopimuksen uudistamiseksi maanantaina 27. huhtikuuta. Osapuolien tuli antaa vastauksensa 30. huhtikuuta klo 12 mennessä. Alakohtaisista sopimuksista Lääkärisopimus mukaan lukien neuvoteltiin kalkkiviivoille saakka.

Tehy ja Super ovat hylänneet valtakunnansovittelijan esityksen kuntien yleiseksi virka- ja työehtosopimukseksi sekä pääsopimuksen uudistamiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että Kunnallista lääkärien virkaehtosopimusta 2018–2019 ja kunta-alan sopimusmääräyksiä noudatetaan sellaisenaan jälkivaikutuksen nojalla.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edellyttää, että kriisiytyneessä kuntasovittelussa ryhdytään valmistelemaan erillisratkaisua, kun valtakunnansovittelijan sovintoesitys ei käynyt kaikille osapuolille.

– Vaadimme Kuntatyönantajaa palaamaan neuvottelupöytään niiden järjestöjen kanssa, jotka ovat valmiita etsimään ratkaisua ja sopimaan. On kohtuutonta, jos työntekijät eivät pääse eroon kikystä, eivätkä saa edes yleisen linjan palkankorotuksia, painottaa JUKOn hallituksen puheenjohtaja Olli Luukkainen.

Lue lisää:

OLETKO LÄÄKÄRI, HAMMASLÄÄKÄRI, PROVIISORI TAI FARMASEUTTI? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.