Kysin lastenpsykiatrian poliklinikan osastonhoitaja Jari Räisänen sai kollegaltaan kehuja Mediuutisten Kiitä kollegaa -kampanjassa maaliskuussa.

Kysin lastenpsykiatrian linjajohtaja Anita Puustjärvi kiitti Räisästä hyvin toimivasta päivittäisestä yhteistyötä.

Räisänen ilahtuu kiitoksista, mutta toteaa, etteivät kiitokset varsinaisesti tulleet yllätyksenä.

”Olemme Anitan kanssa hyvä työpari ja olemme kiitelleet toisiamme pitkin matkaa. Olen nyt ollut 2,5 vuotta osastonhoitajana, ja sinä aikana meillä on sujunut yhteistyö tosi hyvin.”

Räisänen ja Puustjärvi johtavat noin 45 työntekijän moniammatillista poliklinikkaa.

”Heistä noin 20 on hoitajia, joiden lähiesihenkilö minä olen ja Anita muiden. Johdamme ja kehitämme yhdessä kokonaisuutta, vaikka toki molemmilla on omat velvollisuudet. Olennaista on, että yhteistyötä haluaa tehdä ja sille myös löytää aikaa”, Räisänen sanoo.

Yhteistyö toimii Räisäsen mukaan poliklinikalla erinomaisesti kaikkien ammattiryhmien välillä.

”Meillä on kuusi erilaista tiimiä, joissa on lääkäreitä, hoitajia, psykologeja, sosiaalityöntekijöitä ja toimintaterapeutteja. Moniammatillisessa työskentelyssä ei ole niin kauhean tarkkoja hierarkioita tai rajoja työtehtävissä, joten toiminta on hyvin sujuvaa.”

Tiivis ja toimiva yhteistyö heijastuu Räisäsen mukaan positiivisesti myös työilmapiiriin.

”Tämä konkretisoituu, kun meillä käyviltä harjoittelijoilta ja opiskelijoiltakin kuulee, että meillä on poliklinikalla positiivinen tunnelma. Tässä porukassa on tosi mukava tehdä töitä.”

Poliklinikalla kannustetaan työntekijöitä palautumiseen

Myös lasten kanssa työskentely auttaa Räisäsen mukaan pitämään mielen virkeänä.

"Lapsuuteen kuuluu heittäytyminen ja leikin maailma, mitkä pitää olla jollain lailla mukana työotteessammekin. Tarvitsemme myös tietynlaista herkkyyttä, koska lasten hoidossa huomioidaan aina koko perhe ja myös esimerkiksi opettajat ja muu verkosto."

Akseli Muraja

Joskus Räisänen ja Puustjärvi joutuvat toppuuttelemaan työlleen omistautuvia alaisiaan, etteivät nämä uppoutuisi liikaa työntekoon ja unohtaisi omaa hyvinvointiaan.

"Ihmiset usein haluavat ehtiä tekemään enemmän ja paremmin töitä. Me sanomme, että tehkää sen verran töitä, että jaksatte vetää läpi jokaisen talven ja jättäkää myös aikaa kirjaamiselle. Meillä työssäjaksamiseen ja palautumiseen on kannustettu ja annettu lupa."

Työssäjaksamista edistää Räisäsen mukaan myös arkityössä annettu hyvä palaute ja kiitokset.

"Kysissä tuli pari vuotta sitten käyttöön peukkukortit, joilla voi kiittää kollegaa, mutta korttien antaminen ei oikein ole meille juurtunut. Meillä on niin vahva yhdessä tekemisen tunnelma, että ehkä siinä tulee viestittyä sanattomastikin usein. että onpa kiva olla sinun kanssasi täällä töissä."

Lue seuraavaksi: