FinnHEMS:in lääkärihelikopteritukikohtiin tuli juhannusviikonlopun aikana yhteensä 191 hälytystä, mikä on yli 40 prosenttia enemmän kuin edeltävinä alkukesän viikonloppuina keskimäärin. Hälytysmäärä oli lähes sama kuin viime juhannuksena, jolloin hälytyksiä oli 199.

FinnHEMS:in kuudesta tukikohdasta vilkkainta oli Tampereen tukikohdassa, jossa hälytyksiä vastaanotettiin juhannuspyhien aikana kaikkiaan 41. Se on merkittävästi, 82 prosenttia, enemmän kuin kesän aiempina viikonloppuina.

– Juhannus ja kauniit säät saivat ihmiset liikkeelle, joten tehtävämäärä oli suuri. Lisäksi sydäntapahtumien ja aivoverenkiertohäiriöiden määrä nousee kesähelteiden alkaessa, ja se näkyy heti tehtävissä, kertoo vastuulääkäri Piritta Setälä Tampereen tukikohdasta.

– Osa tehtävistä osa oli hyvinkin pitkäkestoisia ja laajalla alueella. Niitä suoritettiin niin Pirkanmaalla, Päijät-Hämeessä, Kanta-Hämeessä, Keski-Suomessa kuin Etelä-Pohjanmaallakin.

Seuraavaksi eniten hälytyksiä kirjattiin Kuopiossa, jossa oli 36 hälytystä, ja Turussa, jota hälytettiin 35 kertaa.

Tehtävämäärien perusteella rauhallisinta puolestaan oli pohjoisessa. Oulun tukikohtaan tuli juhannusviikonlopun aikana 23 hälytystä ja Rovaniemelle 25. Myös Oulussa ja Rovaniemellä, kuten muissakin tukikohdissa, juhannus oli kuitenkin selkeästi edeltäviä viikonloppuja vilkkaampi.

Myrkytystehtäviä kirjattiin yli kaksinkertainen määrä edellisiin juhannuksiin verrattuna, kaikkiaan 23 hälytystä. Niistä suuri osa, yhdeksän hälytystä osui Tampereen tukikohdalle.

– Viime viikonlopun tapahtumissa alkoholi näytteli isoa osaa. Alkoholimyrkytysten lisäksi osa vapaa-ajan tapaturmista johtui selkeästi alkoholista, kertoo Setälä.

Tänä juhannuksena lähdettiin aiempaa useammin myös vesipelastustehtäville, jonne lääkärihelikopteri hälytettiin 11 kertaa. Vesipelastustehtävät työllistivät erityisesti Kuopion tukikohtaa. Rakennuspalot aiheuttivat kuusi hälytystä.

Potilaan tajuttomuus ja elottomuus ovat yleisimpiä syitä FinnHEMS-lääkärihelikoptereiden hälytyksille. Ne olivat yleisiä myös tänä juhannuksena, vaikka vähenivätkin viime vuodesta. Myös liikenneonnettomuuksista johtuvat hälytykset vähenivät.