Lääkärien avustustyöjärjestö Lääkärit ilman rajoja on saanut 100 000 euron lahjoituksen. Kyseessä on viime vuonna Suomeen avatun toimiston ensimmäinen suurlahjoitus.

Lahjoitus käytetään lahjoittajan toiveen mukaisesti lääkärien tekemään avustustyöhön, kuten tuhkarokon hoitoon Kongon demokraattisessa tasavallassa.

– Halusin ihan alun perin opiskella lääkäriksi. Se haave jäi, mutta haluan tukea lääkärien tekemää avustustyötä. Apua tarvitaan ja siinä suomalaiset voivat varmasti osaltaan auttaa. Toivon, että lahjoituksella voidaan tukea sitä työtä, mitä Lääkärit ilman rajoja tekee, anonyyminä pysyttelevä lahjoittaja kertoo tiedotteessa.

Lahjoittajan kerrotaan seuranneen järjestön työtä pitkään ennen lahjoitusta, ja myös lahjoituksen tekeminen on ollut hyvän aikaa pohdinnoissa. Kun toimisto avattiin Suomeen, lahjoittaminen tuli ajankohtaiseksi.

Lääkärit ilman rajoja Suomen toimiston toiminnanjohtaja Linda Konate kertoo tiedotteessa, että yli 95 prosenttia järjestön rahoituksesta tulee yksityisiltä lahjoittajilta.

– Yksityisten ihmisten lahjoitusten avulla pystymme valitsemaan riippumattomasti avustustyömme kohteet ja menemään sinne, missä hätä on suurin.

Viime vuonna Kongon demokraattinen tasavalta oli kansainvälisen järjestön suurin projektimaa. Tarve sairaanhoidolle maassa on edelleen suuri.

Kongon demokraattisessa tasavallassa on tällä hetkellä sekä maan historian pahin ebolaepidemia että tuhkarokkoepidemia.

– Tuhkarokkoepidemia on jäänyt uutisissa ebolaepidemian varjoon, vaikka jo yli 250 000 ihmistä on saanut tartunnan ja yli 5 000 on kuollut. Tuhkarokkoepidemiaa ei ole saatu kuriin ja se on levinnyt laajoille alueille, Konate kertoo.

Lääkärit Ilman Rajoja on tänä vuonna rokottanut 241 682 lasta tuhkarokkoa vastaan Kongon demokraattisessa tasavallassa lokakuun loppuun mennessä. Järjestö on hoitanut 756 355 sairastunutta lasta. Hoitoa ja rokotuksia annetaan erityisesti vaikeapääsyisillä alueilla.

Lääkärit Ilman Rajoja (Médecins Sans Frontières, MSF) on kansainvälinen sairaanhoitoon erikoistunut avustusjärjestö. Suomeen avattiin toimisto vuonna 2018 tukemaan kansainvälistä humanitaarista työtä.