Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson on historiallisten ensimmäisten aluevaalien valtakunnallinen äänikuningatar kaikkiaan 7 795 äänellä.

Andersson sai Varsinais-Suomen hyvinvointialueella kovan haastajan sdp:n kansanedustajasta, terveydenhuollon erikoislääkäri Aki Lindénistä, joka näytti vaali-illan aikana hetkellisesti keräävän jopa kaikkein suurimman äänisaaliin.

Nyt Lindénin luku on 7 701 ääntä. Hän keräsi toiseksi eniten ääniä myös valtakunnallisesti katsottuna.

Lindén muistutti itse Yleisradion haastattelussa, että Varsinais-Suomen vaalissa vastakkain olivat usean puolueen ministerit tai puolueidensa puheenjohtajat – Anderssonin lisäksi esimerkiksi kokoomuksen Petteri Orpo ja keskustan Annika Saarikko. Sdp:n äänet sen sijaan keskittyivät hänelle, Lindén analysoi.

Husin entisen toimitusjohtajan Lindénin nimi on ollut esillä pohdittaessa ministerinsijaista Krista Kiurulle, joka on jäämässä vanhempainvapaalle.

Anderssonin ja Lindénin jälkeen kolmantena ääniharavien listalla seuraa rkp:n varapuheenjohtaja, Inkoon kunnanhallituksen puheenjohtaja Henrik Wickström, joka sai 5 865 ääntä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella. Kokoomuksen kansanedustaja Mia Laiho, 5056 ääntä samalta alueelta, on listan neljäs nimi.

Viidentenä listalla on sdp:n päättäjäkonkari Lauri Lyly, joka oli Pirkanmaan ääniharava 4 350 äänellä.

Lääkäri Panu Peitsaro on monille tuntematon nimi

Jos ehdokkaiden äänimääriä tarkastellaan suhteutettuna alueella annettujen äänien kokonaismäärään, ensimmäisten aluevaalien äänikuningas on monelle aivan tuntematon nimi: lääkäri Panu Peitsaro Etelä-Savon hyvinvointialueelta.

Liike nytin listalta hyvinvointialuevaltuustoon valittu Peitsaro keräsi 3 390 ääntä, mikä Ylen tulospalvelun mukaan tarkoittaa 6,3 prosenttia Etelä-Savon koko äänipotista. Vertailun vuoksi esimerkiksi Li Andersson sai neljä prosenttia Varsinais-Suomessa annetuista äänistä.

Peitsaro on savonlinnalainen lääkäri, joka on työskennellyt muun muassa Itä-Savon sairaanhoitopiirin Sosterin johtajana ja muuten sairaanhoitopiirin hallinnossa.

Puoluejohtajat läpi valtuustoihin

Puolueiden johtonimistä monet menestyivät vaaleissa hyvin ja pääsivät valtuustoihin, vaikka esimerkiksi kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ja perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra jäivät äänimäärässä Peitsaron taakse. Orpo (Varsinais-Suomi) sai 3 278 ääntä ja Purra (Länsi-Uusimaa) 3 040.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen keräsi 4 325 ääntä Länsi-Uudellamaalla, kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah 3 932 ääntä Pohjois-Savossa ja kokoomuksen varapuheenjohtaja, Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen 3 449 ääntä Pirkanmaalla.

Keskustan entinen puheenjohtaja, kansanedustaja Juha Sipilä oli Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen ääniharava 3 307 äänellä. Keskustan nykyinen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko valittiin Varsinais-Suomen hyvinvointialueen valtuustoon 2006 äänellä, vihreiden puheenjohtajan sijainen Iiris Suomela Pirkanmaan valtuustoon 1406 äänellä ja sdp:n varapuheenjohtaja Niina Malm Etelä-Karjalan valtuustoon 705 äänellä.

TARKASTELE VAALITULOSTA JA ÄÄNIHARAVIEN LISTAA LAAJEMMIN ALTA:

LUE MYÖS: