Usein sanotaan, että kliinisessä työssä olevien lääkäreiden pitäisi saada tehdä vain ”lääkärin töitä”. Työvälineiden etsiminen tai sihteerinä toimiminen aiheuttavat turhautumista ja kuluttavat lääketieteelliseen työhön käytettävissä olevaa aikaa.

Emme myöskään ole kovin halukkaita ottamaan neuvoja vastaan muiden alojen ammattilaisilta.

Lääkärin etiikkaan kuuluu oleellisesti pyrkimys olla vahingoittamatta potilasta, ”primum non nocere”. Sen mukaisesti teemme mahdollisimman oikean arvion potilaan terveydentilasta ja valitsemme hoitomuodot, joiden oletettavat hyödyt ovat haittoja suuremmat.

Potilas kuitenkin vahingoittuu hoidossa ollessaan usein prosesseissa tai järjestelmissä olevien aukkojen vuoksi. Kenen vastuulla on tällaisetkin hoidon haitat huomioiva, kokonaisvaltainen potilasturvallisuuden varmistaminen ja kehittäminen?

HaiPro-raportointijärjestelmä on Suomessa yleisesti käytetty työkalu vaaratapahtumien ilmoittamiseen sosiaali- ja terveydenhuollossa. Sen tarkoitus on tunnistaa turvallisuutta vaarantavia tekijöitä ja sitä kautta päästä puuttumaan niihin syyllistämättömässä hengessä.

Tehdyn tutkimuksen mukaan vain kaksi prosenttia HaiPro-ilmoituksista on lääkäreiden tekemiä.

Lisäksi tiedetään, että lääkärit ilmoittavat enemmän vakavaan haittaan johtaneita tapauksia kuin läheltä piti -tilanteita. Muutoinkin hoitajat ovat olleet potilasturvallisuustyössä lääkäreitä aktiivisempia.

Lääkäreiden passiivisuus tällä saralla on huolestuttavaa.

Emmekö osaa tai halua tunnistaa tilanteita, joissa potilas olisi voinut vahingoittua? Emmekö koe näiden tilanteiden raportoimista lääkärin tehtäviin kuuluvaksi? Vai emmekö usko, että raportointi johtaa mihinkään?

Mikä hyvänsä on perimmäinen syy, lääkäreiden passiivisuus tällä saralla on huolestuttavaa.

Me lääkärit emme voi laittaa päätä puskaan kun puhutaan potilasturvallisuuden kehittämisestä. Meidän täytyy ammattikuntana pystyä kyseenalaistamaan totutut toimintatavat. Kuten muidenkin, myös meidän tulee tarkastella osaamistamme ja asenteitamme kriittisesti. Vain riittävä nöyryys ja virheiden myöntäminen mahdollistavat oppimisen ja edistymisen.

Tähän aikaan ei sovi myytti erehtymättömistä sankarilääkäreistä, jotka pelastavat henkiä uhkarohkeilla tempuilla. Todellista rohkeutta voi osoittaa olemalla rehellinen omista kyvyistään ja jaksamisestaan.

On myös hyvä tunnustaa, että turvallisuuden varmistamisessa lääketiede ei ole edelläkävijän roolissa. Otetaan kiitollisina vastaan oman professiomme ulkopuolelta tulevat opit silloin, kun ne palvelevat tarkoitusta.

Kirjoittaja on Potilasvakuutuskeskuksen potilasturvallisuuslääkäri Maiju Welling. Kolumni julkaistiin 6.9.2019 Mediuutisten numerossa 28/2019.

Lue lisää Maiju Wellingin kolumneja:

Valitse taistelusi – Paras neuvo, minkä olen pitkään aikaan kuullut (MU 10.5.2019)

Sairas, sairaampi, lääkäri? (MU 10.8.2018)