Lääkäri Anni Saukkolalle on myönnetty tiedonjulkistamisen valtionpalkinto.

Perustelujen mukaan Saukkola on lääkäri, joka on onnistunut laajentamaan omassa työssään tiedonjulkistamisen tapoja ja kanavia.

”Saukkola vie tietoa sinne missä ihmiset ovat, myös sosiaalisen median kanaviin. Saukkola jakaa suuren suosion lyhyessä ajassa saavuttaneella Instagram-tilillään tutkittua tietoa terveydestä. Hän nostaa esille etenkin sellaisia terveyttä koskevia aiheita, joihin liittyy paljon oletuksia ja uskomuksia”, Opetus- ja kulttuuriministeriö perustelee tiedotteessa.

Ministeriön mukaan Saukkola rohkaisee ihmisiä pohtimaan, millaiseen tietoon he nojautuvat ja mistä lähteistä tietoa hakevat.

”Saukkola ei tyydy vain julkistamaan terveyttä koskevaa tietoa yksisuuntaisesti vaan asettuu avoimeen keskusteluun ihmisten kanssa sosiaalisen median kanavilla. Hän kertoo vaikeistakin asioista, kuten mielenterveydestä, selkokielisesti ja ymmärrettävästi. Saukkolan kohdalla tiedonjulkistaminen yhdistyy vuoropuheluun, mikä kuluneen koronavuoden aikana on ollut erityisen tarpeellinen ja vastuullinen teko.”

Anni Saukkolaa kuvataan uuden sukupolven tiedon julkistajaksi, joka puhuttelee laajasti myös nuoria.

”Tällaisia monikanavaisesti ja dialogisesti toimivia tiedonjulkistamisen tekijöitä tarvitaan, jotta tutkittu tieto on mahdollisimman saavutettavaa ja kaikkien käytettävissä”, ministeriö tiedottaa.

Tänä vuonna tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon sai kaksi lääkäriä. Palkinto myönnettiin myös ylilääkäri Juhani Knuutille.

LUE LISÄÄ: