Suomessa on tällä hetkellä tehohoidossa 49 koronapotilasta, kun aiemmin kriittisenä rajana on pidettyä 50:tä.

Tuore luku tuli ilmi sosiaali- ja terveysministeriön tiedotustilaisuudessa torstaina iltapäivällä. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) kertoi saaneensa aamulla tiedon, että Suomessa on 49 ihmistä tehohoidossa.

”Eilen illalla olen ollut niiden lukujen varassa, että seitsemän paikkaa meillä olisi vielä jäljellä. Tänä aamuna näitä paikkoja on yksi”, Kiuru totesi tiedotustilaisuudessa.

"Sen jälkeen, kun mennään yli 50:n tehohoitopaikan tässä maassa, me ajamme leikkaustoimintaa radikaalisti alas ja säästämme siis sosiaali- ja terveydenhuollon kuormituksen noston varmistamiseksi muiden ihmisten hoidosta”, Kiuru sanoi.

Pahimmillaan yksi koronatehohoitopaikka vaatii 4–5 leikkauksen perumista, Kiuru huomautti.

”Eikä meillä ole takeita, että tulemme saamaan tarpeeksi hoitajia teholle töihin, jos me perustamme oman strategiamme siihen, että määrättömästi epidemia voi paisua ja toimenpiteisiin ei ryhdytä ajoissa. Tilanne on erittäin huolestuttava tämän uuden tiedon valossa”, Kiuru sanoi viitaten 49 tehohoitopotilaaseen.

Lokakuussa Pasi Pohjola STM:stä arvioikin, että 50 tehohoitopaikkaa covid-potilaille olisi ”kriittinen piste" ja jos sen yli mennään, tilanne alkaa vaikuttaa muuhun tehohoitoon.

Johtava asiantuntija Liisa-Maria Voipio-Pulkki STM:stä arvioi kuitenkin torstaina, että raja on korkeintaan viiden–kuudenkymmenen kohdalla.

”Se on tuolla jossakin korkeintaan viiden–kuudenkymmenen kohdalla, jonka jälkeen alkaa todella dramaattinen toimintojen uudelleenjärjestely meidän sairaanhoitopiireissä. Me todella toivomme, että emme siihen tilanteeseen joudu”, Voipio-Pulkki sanoi.

Nyt teho-osaston ylilääkäri Stepani Bendel Kuopion yliopistollisesta sairaalasta kertoo Helsingin Sanomille, että raja tulee vastaan 5–10 potilaan päästä.

STM:n osastopäällikön Taneli Puumalaisen mukaan tällä viikolla on joka päivä ilmennyt yli tuhat uutta koronatapausta.

”Tänään ennätysmäärä, yli 1300.”

Tarkka luku on 1344.

Myös tehohoidon määrä on noussut Puumalaisen mukaan hyvin nopeasti. Kiurun mainitsema luku on tehohoitokonsortion tuorein luku tältä päivältä.

LUE SEURAAVAKSI: