Koronaviruksen pikatestien valtaisa kysyntä on miltei kymmenkertaistanut salolaisen lääketieteen alan yrityksen, Salofa Oy:n, liikevaihdon, yhtiö tiedottaa.
Vuonna 2019 yhtiön liikevaihto oli 1,5 miljoonaa euroa. Viime vuonna se nousi 4,3 miljoonaan euroon ja kuluvana vuonna yhtiö ennustaa liikevaihdon nousevan jo yli 12 miljoonaan. Liikevoittoa yhtiö teki viime vuonna 485 000 euroa.
Vuonna 2013 perustettu Salofa on tunnettu erilaista kehittämistään pikatesteistä, joita ovat koronatestin lisäksi muun muassa kuluttajille myytävät sinilevätestit sekä terveydenhuoltoon tarkoitetut päihde- ja huumetestit.
Ala houkuttelee huijareita
Yhtiö valmistaa ja markkinoi lisäksi monia laboratoriotutkimuksiin liittyviä tuotteita sekä letkuja erikoissairaanhoitoon.
”Olemme toimittaneet koronatestejä Suomen lisäksi miljoonia kappaleita eri puolille maailmaa. Koronan pikatestien kysyntä on ollut niin suurta, että meidän on rakennettava täysin uusi varasto ja muutettava lisäksi nykyistä laajempiin tuotantotiloihin Salossa”, kertoo Salofan hallituksen puheenjohtaja Thommy Hellberg tiedotteessa.
Koronaviruksen voimakkaan leviämisen myötä ala on houkutellut myös erilaisia huijareita, jotka kauppaavat väärennettyjä lääkkeitä, hoitovälineitä ja pikatestejä.
”Suomalaiset yhtiöt koetaan maailmalla turvallisina yhteistyökumppaneina ja varmoina tavarantoimittajina, jotka valmistavat laadukkaita tuotteita. Myös oman yhtiömme maine on huippuluokkaa, mikä on varmistanut meille tilauksia jopa Afrikan maista”, toteaa Thommy Hellberg.
Uusi tuotantolaitos Saloon
Kasvun myötä Salofa on päättänyt rakentaa uuden tuotantolaitoksen Saloon. Kokonaisuuden rakennustyöt alkavat ensi keväänä, ja se otetaan käyttöön ensi syksynä.
”Nykyiset tilamme Meriniityn Business Centerissä ovat käyneet auttamattoman pieniksi. Olemmekin iloisia, että löysimme uudet ja erittäin sopivat tilat Salosta, eikä meidän tarvitse muuttaa muualle. Samalla voimme pian myös käynnistää uusien työntekijöiden rekrytointeja”, kertoo Hellberg.
Salofa on laajentunut kuluvana vuonna myös yritysostoin hankkimalla maaliskuussa Pohjois-Euroopan johtavan pikatestien kehitysyhtiön, Anidiagnostics Oy:n. Karkkilalainen Anidiagnostics on keskittynyt diagnostiikan kehittämiseen ja konsultointiin ja kehittää tuotteita niin ihmis-, eläin-, elintarvike- kuin ympäristödiagnostiikkaan.
”Anidiagnostics täydensi omaa pikatestien osaamistamme ja teki meistä entistäkin vahvemman toimijan tällä vaativalla alalla. Samalla katsomme luottavaisesti kohti pääomasijoittajia, joiden avulla voisimme varmistaa yhtiöllemme nykyistä vieläkin suuremman kasvun”, Hellberg sanoo.