Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tiedotti tällä viikolla, että ensimmäiset myyntiluvat korona-rokotteille ovat valmiina joulun ja uudenvuoden tienoilla. Siitä mennee vielä viikkoja, että rokottaminen voidaan aloittaa Suomessa ja useita kuukausia, ennen kuin kaikki halukkaat ovat sen saaneet.

Ensimmäisten rokotettavien joukossa ovat koronapotilaita hoitavat ja hoivakotien henkilöstö sekä ikääntyneet ja riskiryhmäläiset.

Influenssarokotuksia on Suomessa otettu vuosittain kohtuullisesti. 65 vuotta täyttäneistä sen otti kaudella 2018–2019 noin puolet. Alle 3-vuotiaista lapsista influenssarokotteen sai tuolloin 43 prosenttia. Toki alueellisia erojakin on. Korkeimmat yli 60 prosentin kattavuudet saavutettiin Sallassa (66 %), Kaarinassa (62 %) ja Kauniaisissa (61 %). Valtakunnallisen rokotusrekisterin mukaan näissä molemmissa ikäryhmissä on myös hienoista kasvua edellisvuosiin verrattuna.

Rokottamisesta ja terveydenhuollon uutisista on tullut kuluneen vuoden aikana megatrendi.

Vielä syyskuun alussa Yle uutisoi, että influenssarokotuksia jää kuitenkin käyttämättä joka vuosi noin 300 000. Suomeen tilattiin tälle kaudelle 1,7 miljoonaa rokotetta, sama määrä kuin edellisvuosina. Jo lokakuun lopulla alkoi tulla tietoja eri sairaanhoitopiireistä, että rokotteita ei ole saatu riittävästi.

Esimerkiksi Sosterissa huomattiin influenssarokotusviikon alkaessa, että rokotteet saattavat loppua kesken ja tartuntatautilääkäri arveli, että jos niitä saadaan lisää, alueella saatetaan tänä vuonna tehdä ennätyksellinen influenssarokotuskattavuus.

Rokottamisesta ja terveydenhuollon uutisista on tullut kuluneen vuoden aikana megatrendi. Vastuulliset mediat kautta maailman ovat osallistuneet kansalaisten valistamiseen ja ajankohtaisen tiedon välittämiseen. Terveydenhuollon ammattilaiset ja viranomaiset ovat jakaneet terveysturvallisuuteen liittyviä ohjeistuksia omissa kanavissaan ja näyttääkin siltä, että huoli koronasta buustasi kansalaisten rokotushalukkuutta entisestään. Myös kiinnostus pneumokokkirokotusta kohtaan on joidenkin tietojen mukaan kasvussa.

Terveydenhuollossa influenssarokotuskattavuus on normaaliaikoinakin korkea. THL:n mukaan lähes jokainen monella erva-alueella on ottanut influenssarokotteen. Korona-rokotteet on kuitenkin kehitetty ennätysvauhtia ja moni pohtii nyt mielessään niiden turvallisuutta. Koronarokotteisiin liittyykin vielä joitain kysymyksiä, mutta muun muassa Fimean johtajan mukaan syytä huoleen ei ole.

Muutenkin koko vuoden kovilla ollut ammattiryhmä joutuu joka tapauksessa etulinjaan myös tässä asiassa.