Maailman terveysjärjestö WHO on joutunut viime päivinä oikomaan lukuisia netissä levinneitä harhakäsityksiä liittyen Kiinassa leviävään koronavirukseen.
Terveysjärjestö on koonnut sivuilleen kymmenen yleisesti koronavirukseen liitettyä kysymystä vastauksineen.
1. Voiko koronavirus tarttua Kiinasta tilatusta paketista?
Ei voi. Virus ei ole pitkään elottomilla pinnoilla kuten kirjeiden tai pakettien päällä.
2. Voiko koronavirus tarttua ihmiseen lemmikkieläimestä?
Tällä hetkellä ei ole todisteita siitä, että lemmikit, kuten kissat tai koirat voisivat olla koronaviruksen kantajia. Kädet kannattaa kuitenkin aina pestä saippualla jos on silitellyt eläimiä, koska muut bakteerit kuten salmonella tai E.coli voivat tarttua eläimestä ihmiseen.
3. Suojaavatko rokotukset koronavirukselta?
Influenssarokotteet tai keuhkokuumetta ja pneumokokkia vastaan kehitetyt rokotteet eivät suojaa koronavirukselta, koska se on uusi ja erilainen. Rokotetta koronavirusta vastaan tutkitaan kiihkeästi.
4. Estääkö nenän huuhteleminen suolaliuoksella koronavirustartunnan?
Ei, suolaliuoksesta ei ole todettu apua virustartunnan estämisessä. Jotain todisteita on siitä, että nenän huuhteleminen suolaliuoksella voi nopeuttaa tavallisesta flunssasta paranemista, mutta se ei estä niidenkään tarttumista.
5. Onko suuveden kurlaamisesta apua virustartunnan estämisessä?
Suuvesi ei estä koronavirustartuntaa. Ne voivat poistaa hetkellisesti joitain mikrobeita syljestä, mutta eivät koronavirusta.
6. Voiko valkosipulin syöminen estää koronavirustartunnan?
Valkosipulin syömisestä ei ole todettu hyötyä koronavirustartunnan ehkäisemisessä, vaikka valkosipulilla saattaa olla muita terveyshyötyjä.
7. Voiko seesamiöljy estää koronavirusta tarttumasta?
Seesamiöljy ei pysty tappamaan koronavirusta. Viruksen voi tappaa pinnoilta tietynlaisilla desinfiointiaineilla, mutta niitäkään ei kannata laittaa iholle tai nenän alle. Iholle laitettuna desinfiointiaineet voivat olla jopa vaarallisia.
8. Tarttuuko koronavirus vain iäkkäisiin ihmisiin?
Koronavirus voi tarttua kaiken ikäisiin. Oireet ovat kuitenkin olleet vakavampia iäkkäillä, ja niillä, joilla on jokin pitkäaikaissairaus kuten astma.
9. Voiko koronavirusta hoitaa antibiooteilla?
Antibiootit eivät tehoa viruksiin, eivät siis myöskään koronavirukseen.
10. Onko koronavirukseen muuta lääkettä?
Tällä hetkellä koronavirusta vastaan ei ole lääkettä, mutta asiaa tutkitaan. Sairastuneet saavat oireenmukaista hoitoa sairaalassa.
Helsingin Sanomat uutisoi tiistaina lisäksi, että esimerkiksi saunominen tai viinan juominen eivät auta häätämään koronavirusta. Omituisimpien huhujen joukkoon menevät myös esimerkiksi epäilyt siitä, että Corona-oluella ja viruksella voisi olla yhteys.