Yhdysvalloissa Ohio on kosiskellut asukkaitaan ottamaan koronarokotteen, ja porkkana on varsin tuntuva. Osavaltio arpoi keskiviikkoiltana rokotettujen kesken miljoonan dollarin rahapalkinnon.

Se on vasta alkua, kertoo Washington Post.

Vax-a-Million -arpajaisiin on rekisteröitynyt melkein 2,8 miljoonaa alueen asukasta. Rokotelotto tulee leipomaan viidestä heistä miljonäärin. Rahapalkinnot on tarkoitettu aikuisille; lisäksi arvotaan viidelle teinille täysmittainen stipendi yliopistoon.

Rokottamisesta palkitsemisella yritetään saada erityisesti nuorta polvea taipumaan koronarokottautumisen kannalle.

Yhdysvalloissa liki puolet väestöstä oon saanut ensimmäisen koronarokotteen, mutta rokottautumis-into on laskenut kaiken aikaa. Viimeisen kuukauden aikana päivittäinen rokotusmäärä on laskenut 36 prosenttia.

Ohion rokotusprosentti laahaa hiukan maan keskitasoa jäljessä, sillä sen asukkaista prosenttia on käynyt ainakin ensimmäisellä piikillä. Washington Postin mukaan tilanne olisi vielä huonompi ilman koronalottoa. Muutamassa päivässä arpajaisidean julkistamisen jälkeen rokottautuneiden määrässä tapahtui 28 prosentin nousu.

Arvontoja on kerran viikossa.

Ensimmäinen Ohion rokotemiljonääri arvottiin keskiviikkona suorassa TV-ohjelmassa. Lähetys kesti vain 60 sekuntia, mutta se riitti sekoittamaan päät ainakin kahdessa paikallisessa kodissa.

Miljoona dollaria voitti lentokonetekniikan insinööriksi opiskeleva nuori nainen Abbigail Bugenske läheltä Cincinnatia ja koulutusstipendin Joseph Costello, 14, joka asuu Daytonin alueella.

Seuraava koronarokotuksella rikastuva miljoonääri arvotaan 31. toukokuuta, jolloin Yhdysvallat viettää Memorial Daytä. Siitä eteenpäin arvontoja on kerran viikossa.

New York on ottanut mallia Ohiosta. Sielläkin on julistettu viiden miljoonan euron potti, joka arvotaan koronarokotteeseen taipuneiden kesken, kertoo New York Post.

Arvontaan osallistuvat kaikki kaupunkilaiset, jotka ovat ottaneet rokotteensa aikavälillä 24.–28. toukokuuta.

Rokotelottoja on kehuttu loistavaksi pr-teoksi, mutta niitä vastaan on esitetty myös kritiikkiä. Jotkut esimerkiksi pelkäävät, että se saa toipuvat peliaddiktit retkahtamaan jälleen.