Koronaepidemia on Suomessa toistaiseksi rauhoittumassa, viestivät Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ja sosiaali- ja terveysministeriö (STM) viikoittaisessa katsauksessaan torstaina.

Uusien tartuntojen määrä on kääntynyt selvään laskuun viimeisen viiden viikon aikana ja vastaa nyt viime vuodenvaihteen ja loka-marraskuun 2020 tilannetta. Viimeisen kahden viikon aikana raportoitiin noin 4 500 uutta tapausta, mikä on noin 3 000 tapausta vähemmän kuin kahden edeltävän viikon aikana.

– Etenkin nuorten aikuisten tapausmäärät olleet selvässä laskussa viime viikkoina, THL:n ylilääkäri Otto Helve sanoi infossa torstaina.

Rajoituksia on kuitenkin syytä purkaa vain asteittain ja tartuntojen määrän kehitystä tarkoin seuraten, laitokset muistuttavat.

– Tartuntoja on edelleen paljon, joten tilanne voi jälleen nopeastikin heiketä, jos ihmisten väliset kontaktit lisääntyvät lähiviikkoina merkittävästi ja virus pääsee leviämään väestössä vapaammin, koronakatsauksessa varoitetaan.

Epidemiatilanteissa on suuria alueellisia eroja. Heikoin tilanne on edelleen eteläisessä Suomessa, mutta esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueella tapauksia on selvästi aiempaa vähemmän.

Selvä muutos sairaalahoidon tarpeessa

Koronarokotusten arvioidaan vähentäneen sairaalahoidon tarvetta. STM:n strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkin mukaan rokotusten ja rajoitusten vaikutus on ilmeinen: sairaalahoidon ”aika korkealla käynyt” tarve on pienentynyt nopeasti.

Sairaalahoidon kuormitus oli suurimmillaan maaliskuun lopulla ennen pääsiäistä eli viikoilla 12 ja 13.

– Tästä sairaalahoidon yhteenlaskettu potilasmäärä on pienentynyt puoleen. Tehohoidon potilasmäärä on viimeisen viikon aikana määrä pysynyt melko vakaana. Keskiviikkona 21.4. tehohoidossa oli 35 potilasta, perusterveydenhuollon osastoilla oli 38 ja erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla 69 covid-19-potilasta. Yhteensä sairaalahoidossa oli 142 potilasta koronataudin vuoksi. Sairaalahoidon tarpeen ennustetaan tulevina viikkoina edelleen vähenevän, koronakatsauksessa summataan.

Kun tehohoidossa oli pahimmillaan 64 koronapotilasta, on tehohoitopotilaiden määrä jo muutaman viikon ajan ollut 30-40, Voipio-Pulkki kertoi.

Voipio-Pulkki kertoi kuitenkin, että aivan ruusuinen tilanne ei ole. Uusia koronapotilaita joutuu tehohoitoon eri puolilla Suomea tälläkin hetkellä, ja tämä on strategiajohtajan mukaan ”kovin mittari” siitä, että epidemia ei ole ohi ja että tauti on yhä vaarallinen osalle ihmisistä.

Yleiskuva on silti nyt lohdullinen: potilaiden määrä vuodehoidossa laskee tasaisesti ja jopa HUus-alueella koronapotilaiden määrä on saatu laskusuuntaan.

Jo yli 85 prosenttia koko maan 70 vuotta täyttäneistä on saanut yhden rokoteannoksen. Lääketieteellisten riskiryhmien arvioidaan pääosin saavan ensimmäisen annoksensa toukokuun puoleen väliin mennessä.

Tautiin liittyviä kuolemantapauksia oli 21.4.2021 mennessä raportoitu yhteensä 899.

LUE MYÖS: