THL:n torstaina julkaiseman arvion mukaan koronavirusepidemia jatkaa hidastumistaan verrattuna edellisten kahden viikon tilanteeseen. Viikoittain tartuntatautirekisteriin ilmoitettavat tapausmäärät ovat edelleen laskeneet huomattavasti.

Tällä hetkellä arvioitu viruksen tartuttavuusluku on 0,70 – 0,80. Tämä tarkoittaa, että Suomessa koronavirusepidemia on hiipunut jo pitempään.

Kahdentoista sairaanhoitopiirin alueella ei ole todettu uusia tapauksia viimeisimmän seurantajakson (1.-7.6.) aikana.

Sairaalahoidossa olevien potilaiden määrä on laskenut kahden viikon takaisesta lisää. Yliopistosairaaloiden erityisvastuualueilla covid-19 sairaalahoidon tilanne on hyvin rauhallinen. Tehohoidon kapasiteetti ole missään vaiheessa ylittynyt.

Laboratorioiden koronaviruksen testauskapasiteetti on tällä hetkellä yli 13 000 näytettä päivässä. Viimeisellä seurantajaksolla koronavirustestejä on tehty vähemmän kuin edeltävillä viikoilla. Positiivisten näytteiden osuus on pysynyt runsaassa yhdessä prosentissa kaikista otetuista näytteistä.

Suomessa on tavoitteena testata kaikki, joilla epäillään akuutin vaiheen koronavirustartuntaa. Siksi testiin hakeutumista ja koronavirustestausta suositellaan matalalla kynnyksellä.

Koronavirustaudista parantuneita arvioidaan Suomessa olevan noin 6 200.