Päijät-Soten alueelle saadaan tällä viikolla ylimääräinen noin 9 000 Modernan rokotteen erä. Terveydenhuollon kantokyky halutaan turvata, joten osa rokote-erästä käytetään vuodeosastojen henkilökunnan tehosterokotuksiin. Vuodeosastoilla työskentelevien henkilöiden tehosterokotteiden antamista aikaistetaan ja tehosterokotusväli lyhennetään kahdeksaan viikkoon.

Päijät-soten alueella on nyt käynnissä 40 vuotta täyttäneiden rokotukset. 30–39-vuotiaiden ikäryhmän koronarokotusten ajanvaraus avataan kesäkuun alkupuolella työterveysyrityksissä ja sote-keskuksissa. Alueella rokotus on mahdollista saada työterveyden kautta, jos työnantaja on tehnyt sopimuksen koronarokotuksista työterveyshuollon kanssa.

Ajanvarauksen yhteydessä asiakas valitsee joko Modernan tai Pfizer-BioNTechin rokotteen. Modernan ja Pfizer-BioNTechin koronarokotteet ovat samankaltaisia mRNA-rokotteita, joilla molemmilla on hyvä teho myös virusmuunnoksiin. Alueen vähintään 16-vuotiaasta väestöstä 53 prosenttia on saanut ensimmäisen koronavirusrokotteensa, ja tällä viikolla annetaan noin 15 000 rokotusta lisää.