Sosiaali- ja terveysministeriö antoi koronatilanteen vuoksi historiallisen määräyksen, jolla otetaan terveydenhuollon tarvikkeita Huoltovarmuuskeskuksen varastoista.

– Kyseessä ovat muun muassa hengityksensuojaimet, Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounema sanoo.

Huoltovarmuuskeskus ylläpitää muun muassa joidenkin elintärkeiden terveydenhuollon tarvikkeiden varmuusvarastoja.

– Varastojen sijainnit ja määrät ovat salassa pidettävää tietoa. Käyttöönotosta päättävä sosiaali- ja terveysministeriö päättää, missä laajuudessa haluaa tiedottaa. Meidän roolimme on vapauttaa ja toimittaa tavarat sinne, mihin STM käskee, Lounema kertoi.

Lounema ei osaa sanoa, onko näköpiirissä, että joitain muita tarvikkeita on otettava huoltovarmuusvarastoista.

– Ei tiedetä, mitä eteen tulee. Meillä on valmius toimia, jos ministeriöt niin katsovat.

Tärkeiden lääkkeiden saatavuutta turvataan Suomessa velvoitevarastoinnilla, johon tuottajat ja maahantuojat ovat velvoitettuja valtion korkotukea vastaan.

– Järjestelmä antaa meille turvaa. On kuitenkin selvää, että joistain tuotteista voi tulla pulaa apteekeissa, jos kuljetukset häiriintyvät.

Koronatilanne on aiheuttanut vaikeuksia Suomen huoltovarmuuden kannalta äärimmäisen tärkeään liikennöintiin.

– Merikuljetukset ovat Suomelle välttämättömiä. Ne ovat meidän elämänlankamme, jota ei voi korvata millään muulla muodolla. Siellä on hyvin monia seikkoja, jotka ovat kriittisiä. Matkustaja-autolautoilta suli matkustajabisnekset, mutta ne kuitenkin kuljettavat rekkoja, joissa on yhteiskunnalle hyvin tärkeää tavaraa, joten tämä täytyy turvata, Lounema kertoo.

Louneman mukaan Huoltovarmuuskeskuksessa tehdään nyt töitä, että rekkakuljetukset saadaan jatkumaan riittävästi. Toimia on tulossa.

– Lähiaikoina voimme kertoa, kuinka tämä kuljetusten turvaaminen tapahtuu.

Konttipula saattaa vaikeuttaa tilannetta entisestään.

Järjestelmät perustuvat nykyisin tehokkaaseen logistiikkaan ja oikea-aikaisiin kuljetuksiin, minkä vuoksi yritysten varastot ovat pieniä.

– Kun logistiikkajärjestelmään tulee häiriöitä, kuten nyt on ollut jossain määrin, yleensä se tuntuu monessa paikassa.

Louneman mukaan huoltovarmuuden kannalta tärkeiden tavaroiden suhteen ei ole nyt suurempaa huolta.

– Yksittäisiä haasteita on monissa paikoissa yrityksillä. Yhteiskuntatason ongelmaa ei ole.

Ruokaa on myyty siihen tahtiin, että kaupoissa on välillä odottanut ostajia tyhjät hyllyt, mutta tavaraa tuodaan lisää.

Louneman mukaan erittäin hyvin toimivaan yhteiskuntaan tottuneiden suomalaisten on nyt totuttava uuteen.

– Kun tulee häiriöitä, se on meille kovin uusi ja hämmästyttävä tilanne. Nyt lähikuukausina täytyy vain tottua. Tarvitaan sietokykyä ja pitkää pinnaa eikä auta hermostua.

Huoltovarmuuskeskus on työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan laitos, jonka tehtävänä on maan huoltovarmuuden ylläpitämiseen ja kehittämiseen liittyvä suunnittelu ja operatiivinen toiminta.