Kaupan nettovelaton käteishinta on 31,8 miljoonaa euroa. Kaupasta tiedotettiin jo viime vuoden heinäkuussa. Pihlajalinna kertoi tuolloin, että konserniin kuuluva Pihlajalinna Terveys Oy on sopinut Pohjola Sairaala Oy:n koko osakekannan ostamisesta Pohjola Vakuutus Oy:ltä.
”Yhdistyminen mahdollistaa myös palveluverkon maantieteellisen laajentamisen erityisesti pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa. Kasvupotentiaalia vahvistaa kaupan yhteydessä Pohjola Vakuutuksen kanssa solmittu uusi viisivuotinen palvelusopimus. Yrityskaupan täytäntöönpanopäivä on 1.2.2022”, tiedotteessa kerrotaan.
Pohjola Sairaalan liikevaihto oli 59,4 miljoonaa euroa vuonna 2020 ja 74,2 miljoonaa euroa vuonna 2019.