Kalifornialainen kirurgi on eettisen tutkinnan kohteena esiinnyttyään etänä järjestetyssä oikeudenkäynnissä kesken leikkauksen, The Guardian kertoo. Mies oli aloittanut operaation, kun hänelle soitettiin ja pyydettiin vastaamaan oikeudessa liikennerikkeen takia.

Koko oikeudenkäynti striimattiin YouTubeen, eli kirurgin kommelluksia pääsivät seuraamaan ulkopuolisetkin. Lääkärille soittanut työntekijä kysyi onko hän saatavilla oikeudenkäyntiä varten. Lääkäri vastasi olevansa leikkaushuoneessa, mutta valmiina oikeudenkäyntiä varten. Taustalla näkyi toinen henkilö leikkausta varten varustautuneena liikuttelemassa valoja pöydän yläpuolella.

Oikeudenkäynnistä vastuussa oleva Gary Link keskeytti kuulemisen huomattuaan mitä oli tapahtumassa. Link varmisti lääkäriltä nähneensä oikein, että hän on aloittamassa leikkausta samaan aikaan oikeudenkäynnin kanssa. Lääkäri kertoi tilanteen olevan näin, mutta toinen kirurgi hoiti leikkausta hänen puhuessaan oikeuden edessä.

Vaikka lääkäri pyysi anteeksi tapahtunutta, on hän silti tutkinnan kohteena potilaan epäsopivan kohtelun takia.