Tutkimusryhmät muun muassa Kiinassa, Australiassa, Yhdysvalloissa ja ympäri tiedemaailmaa paahtavat töitä kehittääkseen pikavauhtia rokotteita ja lääkkeitä covid2019-koronavirukselle.

– Työskentelemme yötä päivää. Olen laihtunut kolme kiloa viime viikkoina! sanoi NIH:n rahoittaman rokotetutkimuksen päätutkija Kizzmekia Corbett hiljattain The Guardian -lehdelle.

Koronaviruksen pysäyttämisestä on tullut kansainvälisesti sydämen asia. Verkkokauppajätti Alibaba esimerkiksi antoi tekoälynsä kaikkien koronavirusta vastaan taistelevien akateemisten tutkimusryhmien käyttöön.

Kiinalaiset rokotetutkijat kertoivat toissa viikolla ehtineensä jo eläinkokeisiin ja tähtäävänsä kliinisten kokeiden aloittamiseen huhtikuussa. Länsimaiset ryhmät ovat arvelleet pääsevänsä kliiniseen vaiheeseen kesäkuussa.

Työskentelemme yötä päivää. Olen laihtunut kolme kiloa viime viikkoina!

Rokotteiden kehittäminen on yleensä hidasta. Onko aikataulu mitenkään realistinen?

– Kalikat koronavirusrokotteen kehittämiseen ovat olemassa. Turvallisuuden ja tehon osoittamiseen ei ole oikotietä, mutta siihen asti edetään nopeasti, Helsingin yliopiston zoonoosivirologian professori, kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri Olli Vapalahti sanoo.

Mers-epidemian ja varsinkin sars-epidemian aikaan 2000-luvun alussa käynnistettiin useita rokotetutkimuksia, joiden aihioista koronavirusrokotteen metsästäjillä on hyötyä.

– Ne antavat tutkijoille varaslähdön. Niitä ei silloin viety finaaliin, koska epidemia loppui kesken – vaikka mers välillä aiheuttaakin yksittäisiä tartuntoja. Ikävä kyllä näyttää siltä, että koronavirusrokotteita päästään testaamaan.

Myös lääkekehityksessä on tapahtunut uutta: hiv-infektion ja B- ja C-hepatiitti-infektioiden kuriin saaminen on lisännyt isojen lääkeyritysten kiinnostusta harvinaisemmistakin infektioista.

Kiinassa testataan kahdessa tutkimuksessa, tehoaako Ebolaan kehitetty remdesivir koronavirukseen.

– Laboratorio- ja eläinkokeiden perusteella se on varteenotettava kandidaatti, Vapalahti sanoo.

Gilead Sciences -yhtiö lahjoitti Kiinan koronavirustrialeihin remdesiviriä 500 tutkimuspotilaalle. Tietotoimisto Bloombergin mukaan remdesivir toimi Ebolaan laboratoriossa, mutta ei enää kliinisissä kokeissa, joten sen teho koronavirukseen jää nähtäväksi.

Remdesivirä on testattu koronavirukseen ainakin yhdellä potilaalla Yhdysvalloissa. Potilaan tila kohentui, mutta ei tiedetä, johtuiko se lääkkeestä.

Kiinan tiedeakatemia tekee Asia Nikkein mukaan kokeita noin 30 lääkkeellä. Yksi niistä on ilmeisesti triazavir, jonka uutiskanava RT:n (entinen Russian Today) mukaan venäläiset tutkijat kehittivät lintuinfluenssaan.

Lääkeyritys AbbVie on luvannut lahjoittaa Kiinan hallitukselle kliinisiin kokeisiin Kaletra-valmistettaan kahden miljoonan dollarin edestä. Ja esimerkiksi GSK tekee yhteistyötä lännessä Cepin rokotekehittäjien kanssa (Coalition for Epidemic Preparedness Innovations). Myös muiden muassa Thaimaassa, Japanissa ja Australiassa lääke- ja rokotekokeet etenevät.

Kaikki nämä nielevät rahaa.

– Nykyinen tutkimusrahoitus on liian hidas instrumentti epidemioiden tutkimukselle. Kun rahoituspäätös syntyy, tyypillisen epidemian perävalot jo vilkkuvat, Vapalahti sanoo.

Lue myös: