Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan tutkimusvaradekaani, keuhkolääkäri Marjukka Myllärniemi pitää Suomen tuoreita koronatartuntalukuja hälyttävinä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan Suomessa on todettu 1 322 uutta koronatartuntaa viikonlopun aikana. Tartuntaluvussa näkyvät kaikki tartunnat, jotka on raportoitu THL:lle perjantain puolenpäivän ja sunnuntain aamukuuden välisenä aikana. Perjantaina tartuntoja raportoitiin 738, torstaina 752 ja keskiviikkona 872.
”Epidemia karkaa käsistä. Oikeastiko nyt näin? Onko tämä ok strategia meille, kun parin kuukauden päästä olisi kaikki halukkaat rokotettu”, Myllärniemi kysyy Twitterissä.
Hän korostaa, että tartuntojen saaminen laskuun olisi välttämätöntä.
”Näillä luvuilla ollaan muutaman viikon päästä liemessä. Sairaaloiden kapasiteetti heikkenee, sillä siellä on töissä ihmisiä, kapasiteetti venyä on rajallinen. Nyt tarvitaan viesti poliittiselta johdolta tuesta.”
Myllärniemen mukaan tartuntojen kasvu johtuu paitsi virusvarianteista myös rajoitusten liian nopeasta purkamisesta.
”Rajoitukset ovat tehokkain keino rajata epidemiaa.”
Koululääkäri Ilona Visapää vastaa muistuttamalla koulujen alkamisesta.
”Tartunnat pitäisi saada aivan todella isosti leikaten alas, että kouluissa olisi minkäänlainen työrauha koronarumban sijaan.”
Lue myös: