Kuolemaan johtavien kaularankavammojen ilmaantuvuus nousi Suomessa vuosien 1987 ja 2010 välillä, ilmeni lääketieteen lisensiaatti Tuomo Thesleffin väitöstutkimuksessa.

Vuonna 1987 ilmaantuvuus oli miljoonaa ihmistä kohti 16. Vuonna 2010 luku oli 19.

Vuoteen 1998 asti suurin syy kaularankavammasta johtuviin kuolemiin olivat liikenneonnettomuudet. Sen jälkeen kaatumiset ovat olleet tilaston kärjessä. Potilaiden keski-ikä nousi tarkastelujaksolla 54 vuodesta 68 vuoteen. 73 prosenttia kuolleista oli miehiä. Alkoholi oli mukana noin kolmasosassa tapauksista. Erityisesti se vaikuttaa nuorten miesten vammautumisalttiuteen.

Väitöstutkimus osoitti myös, että diagnostisia virheitä ja estettävissä olevia haittatapahtumia sattui enemmän tarkastelujakson loppupuolella, vaikka kuvantamistutkimusten saatavuus ja yleinen terveydenhuollon taso on parantunut.

Diagnostisia virheitä sattui eniten vanhuspotilaiden kohdalla, sekä niiden potilaiden kohdalla, joilla vammamekanismina oli vähäenerginen kaatuminen. Yleisimmin murtui toinen kaulanikama eli kiertonikama.

Epidemiologiset sekä diagnostisiin virheisiin ja haittatapahtumiin liittyvät tiedot kerättiin Suomessa laadituista kuolintodistuksista, joissa oli merkintä kaularankavammasta vuosilta 1987–2010. Kuolintapauksia oli yhteensä 2041.

Kaularankamurtumien riskitekijöitä tutkittiin 3023 potilaasta, joille oli tehty akuutin pään vamman vuoksi tietokonetomografia Tampereen yliopistollisen sairaalan ensiavussa vuosina 2010–2012.

Neurokirurgina Tampereen yliopistollisessa sairaalassa työskentelevän Thesleffin väitöstilaisuus on Tampereen yliopistossa perjantaina 1. joulukuuta.