Työterveyslaitos on julkaissut maksuttoman verkkomateriaalin, jonka konkreettisten ohjeiden on tarkoitus ohjata esimiestä tukemaan alaistensa henkistä hyvinvointia työssä.

Työkalun nimi on Hyvän mielen työpaikka. Se perustuu tutkimustietoon ja esimiesten tarpeisiin. Työkalua hiottiin muun muassa työpajoissa esimiesten kanssa.

Esimiehet kokivat haastaviksi varsinkin tilanteet, joissa työntekijä ei enää suoriudu työstään entiseen tapaan tai hänen käytöksensä on muuttunut. Muutos voi tarkoittaa esimerkiksi alakuloisuutta, vetäytymistä tai poikkeuksellista väsymystä.

–Esimiehet pohtivat, saako huolen työntekijän voinnista ylipäätään ottaa puheeksi, psykologi Elisa Valtanen Työterveyslaitokselta kertoo.

Hänen mukaansa kiinnostus työntekijöiden hyvinvointia kohtaan kuuluu esimiestyöhön ja työntekijät kokevat sen pääsääntöisesti myönteiseksi asiaksi.

Hyvän mielen työpaikka -materiaali esittelee keinoja vahvistaa mielenterveyttä johtamisella, tunnistaa mielenterveyden riskejä, käsitellä haastavia tilanteita työpaikalla ja tukea työntekijöitä.

–Mielenterveyden tukeminen työssä on sekä voimavarojen vahvistamista että epäkohtiin puuttumista, sanoo erityisasiantuntija, Valtasen kanssa työkalua kehitellyt erityisasiantuntija Pauliina Mattila-Holappa sanoo.

Sivustolta löytyy tietoa muun muassa työn imun vahvistamisesta, työuupumuksesta, yhteydenpidosta sairausloman aikana ja siitä, miten työtä voi muokata työkykyä vastaavaksi.

Mattila-Holappa esittelee Hyvän mielen työpaikka -työkalupakkia kaikille avoimessa, maksuttomassa Kestääkö pää? Keinoja mielenterveyden tukemiseen sote-alalla -webinaarissa, joka järjestetään perjantaina 28.2.2020 klo 9:00-10:00.

Webinaariin voi ilmoittautua Työterveyslaitoksen koulutuskalenterin kautta.

Hyvän mielen työpaikka -materiaali on osa sosiaali- ja terveysministeriön Hyvän mielen työpaikka -hanketta.

Siihen kuuluu myös MIELI ry:n maaliskuun lopussa julkaistava Hyvän mielen työpaikka -merkki, joka kannustaa arvioimaan mielenterveyttä suojaavia ja kuormittavia tekijöitä työpaikalla.

Lue myös:

...

Oletko lääkäri, hammaslääkäri, proviisori tai farmaseutti? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.