Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri mielii saada lisää tietoa antamansa hoidon laadusta ja vaikuttavuudesta.

Sairaanhoitopiiri pilotoi parhaillaan mittaustyökalua, ruotsalaista analyysialustaa, jonka avulla mahdollistuu myös erikoissairaanhoidon hoitotulosten vertailu eri sairaaloiden kesken. KHSHP kaavailee analyysialustasta ainakin ensivaiheessa sisäistä johtamisen työkalua.

– Sairaaloiden on järkevää mitata potilaan kannalta relevantteja hoitotuloksia ja niihin käytettyjä resursseja. Näin saadaan selville, kuinka paljon eurolla saa hyötyä. Me toivomme tästä keskeistä ohjaamismallia johtamiselle, johtajaylilääkäri Seppo Ranta sanoo.

Sairaanhoitopiirin on aluksi tarkoitus tarkastella vain kahden alueen eli synnytysten ja aivoinfarktien hoidon laatua ja vaikuttavuutta.

– Niissä meillä on resursseja tehdä tämäntyyppistä analyysityötä. Kummassakin volyymi on kohtuullisen suurta, ja esimerkiksi aivoinfarktien osalta meillä on tutkimustoimintaa ja julkaisuja, joita voi verrata tässä hankkeessa saatuihin tuloksiin, Ranta sanoo.

Pilotin kokemusten perusteella tehdään päätös siitä, tuotetaanko laatu- ja vaikuttavuusanalyysejä jatkossa muiltakin alueilta. Synnytyksiä ja aivoinfarktien hoitoa koskeva analyysi valmistuu kevään aikana.

Pilottihankkeen aikana vertailukohtana toimivat ruotsalaissairaalat, joissa ERA Vision -nimistä analyysialustaa myös käytetään. Suomessa kyseinen työkalu ei vielä ole muualla käytössä, mutta KHSHP uskoo vastaavanlaisen laatu- ja vaikuttavuusmittauksen laajenevan myös muihin suomalaissairaaloihin.

Ranta nostaa esiin, sen, että tulevaisuudessa laatu- ja vaikuttavuustiedoista voidaan saada laajemminkin hyötyä, mikäli terveydenhuollon palveluntuottajille luodaan sopivaa painetta niiden hyödyntämiselle.

– Terveydenhuollon järjestäjät ja rahoittajat voivat rakentaa insentiivejä sille, että laatu- ja vaikuttavuustietoja hyödyntämällä kehitettäisiin hoitoa. Kunnat ja maakunnat voisivat esimerkiksi kompensaatiomalleissa ottaa huomioon sen, kuinka hyvää työtä sairaaloissa tehdään, Ranta sanoo.