Kansallisen neurokeskuksen johtajaksi on valittu neurokirurgian dosentti, lääketieteen tohtori, diplomi-insinööri, oikeustieteiden kandidaatti ja kauppatieteiden maisteri Mikael von und zu Fraunberg.

Von und zu Fraunberg on toiminut Kansallisen neurokeskuksen johtajana myös keskuksen valmistelu- ja perustamisvaiheissa vuosina 2017–2020.

Kansallinen neurokeskus on seitsemän yliopiston ja viiden yliopistosairaanhoitopiirin yhteistyöverkosto. Se perustettiin huhtikuun ensimmäisenä 2021.

Keskuksen toiminnan tavoitteena on edistää suomalaista neuroalan tutkimusta ja vauhdittaa uusien yhteistyöavauksien ja innovaatioiden syntymistä. Toimintaa valmisteltiin ministeriöiden rahoituksella.

– Ministeriöiden tuella saimme luotua hyvän perustan kansallisen yhteistyön vahvistamiseksi. Olen ilolla seurannut, kuinka innostuneesti tutkijat ovat osallistuneet alueellisten verkostojen toiminnan käynnistämiseen ja kehittämiseen. Suuntaamme nyt kohti entistä tiiviimpää kansallista yhteistyötä ja sitä kautta kansainvälistä menestystä, von und zu Fraunberg sanoo tiedotteessa.

Kansallisen neurokeskuksen johtajan toimikausi on perustussopimuksen mukaan kolme vuotta. Von und zu Fraunberg aloittaa uuden kautensa torstaina.

Kansallisen neurokeskuksen johtajan tehtävään haki kolme hakukriteerit täyttävää hakijaa. Valintaprosessi oli monivaiheinen. Valinnan teki Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden dekaani Jussi Pihlajamäki, joka nojasi valinnassaan neurokeskuksen sopijaorganisaatioiden edustajista koostuvan johtoryhmän näkemykseen.