Koronarokottamisen hitaus on saanut presidentti Bidenin hallinnon harkitsemaan uusiksi Yhdysvaltain rokotestrategiaa.
Erityisesti rokottamisesta vastuussa olevaa hallintoa mietityttää tutkimus, jonka mukaan kansalaiset ottavat mieluummin koronarokotteensa paikallisessa apteekissa kuin varta vasten koronarokottamista varten pystytetyissä massarokotuspisteissä.
Tämä on alkanut kiinnostaa päättäjiä, varsinkin kun apteekkirokottaminen tulisi valtiolle selvästi halvemmaksi kuin hallituksen pyörittämien massarokotuspisteiden ylläpito.
Koronarokottamiseen osallistuu USA:ssa 21 apteekkiketjua ja 17 000 myyntipistettä. Ne tavoittavat nopeammin ja enemmän asukkaita kuin stadionien massarokotukset, kertoo Politico.
Lehden vertailun mukaan liittovaltion suuret rokotuspisteet ovat helmikuun alun jälkeen organisoineet 1,7 miljoonan rokotusannoksen jakelun kansalaisille. Viimeiset kaksi viikkoa se on tarkoittanut noin 67 000 annosta päivässä.
Liittovaltion apteekit puolestaan antoivat 11 maaliskuuta melkein miljoonan rokoteannosta yhdessä vuorokaudessa, ja seuraavan neljän päivän aikana 5 miljoonaa koronarokotetta lisää.
Yhdysvalloissa hallinnon tavoite on, että jokaiselle maan aikuiselle olisi tarjolla koronarokote toukokuun 1. päivään mennessä. Vaikka apteekkiketjujen käyttö rokotuspaikkoina näyttää jatkossa lisääntyvän, niin myöskään kalliita massarokotuspisteitä ei aiota ajaa alas, ainakaan toistaiseksi. Politicon mukaan neljä uutta massarokotuspaikkaa avattiin juuri.