Tabut ja hyssyttely ovat aina ärsyttäneet Joensuun YTHS:n vastaavaa lääkäriä Lauri Kivikoskea. Siksi Kivikosken mielessä alkoi muhia ajatus siitä, että lääkäreiden omista mielenterveysongelmista pitäisi puhua avoimemmin.

– Aihe on vähän kuin se virtahepo olohuoneessa. Kaikki tietävät, että lääkärit eivät ole immuuneja mielenterveysongelmille vaan päinvastoin, mutta siitä puhutaan vain vähän. Ajattelin, että jonkun pitää avata suu, Kivikoski sanoo.

Siksi Kivikoski päätyi kirjoittamaan Lääkärilehteen Näkökulma-kirjoituksen, jossa hän kertoo hyvin avoimesti ahdistuksestaan, pakko-oireistaan ja siitä, että on 13 vuoden aikana käyttänyt useita mielialalääkkeitä ja käynyt terapiassa.

– Tilastot eivät ole yhtä puhuttelevia kuin henkilökohtaiset kokemukset, Kivikoski miettii.

Kivikoski sanoo, että hänellä oli kolme syytä, joiden takia rohkea kirjoitus kannatti laatia.

Ensinnäkin lääkäreillä on paljon vaiettua inhimillistä kärsimystä, kun omasta tilanteesta ei uskalleta puhua kollegojen kesken.

Toiseksi mielenterveysongelmiin liittyy edelleenkin stigma B-luokan ihmisistä, vaikka mielenterveysongelmista kärsiviä hoitavat tietävät, että niitä on kaikkialla ja ne eivät korreloi menestyksen kanssa.

– Kolmanneksi ajattelen, että potilasturvallisuus voi vaarantua, jos lääkäri jättää itsensä hoitamatta, Kivikoski sanoo.

Myös some-lääkärinä tunnettu Anni Saukkola on kertonut masennuksestaan ja terapiastaan avoimesti kaikelle kansalle niin Helsingin Sanomissa kuin Instagramissakin, missä Saukkolalla on Lääkäri Anni -tilillään yli 34 500 seuraajaa.

Lisäksi Saukkola on tilillään pohtinut sitäkin, miksi lääkäreiden on niin vaikea hakea apua itselleen. Avoimen puheen tarkoituksena on tuoda esiin myös sitä, että lääkärikin on ihminen, vahvuuksineen ja heikkouksineen.

– Lääkärit ehkä ajattelevat, että jos ongelmaan hakee apua, sen samalla myöntää, ja jos on mielenterveyden ongelma, on huonompi lääkäri. Pelko on, että ammatti-identiteetti romuttuu siihen, Saukkola arvelee.

Saukkolan mielestä lääkäreihin iskostetaan pärjäämisen eetos jo lääkiksessä, missä sairauspoissaoloja ei hyväksytä. Lisäksi nuoret lääkärit oppivat mallioppimalla vanhemmilta kollegoilta, että omista heikkouksista ei puhuta.

– Lääkäreiden hyvinvointi on juhlapuheiden aihe, mutta oikeasti työelämässä ei sitten saakaan työnohjausta eikä lääkäreille opeteta mielenterveystaitoja. Vaikka asioista puhutaan, keskustelu ei ole avointa, eikä käytäntö kohtaa puheita, Saukkola sanoo.

Saukkola kiittää nykyistä työnantajaansa Terveystaloa siitä, että siellä lääkäreiden hyvinvointiin on kiinnitetty huomiota ja Saukkolakin tekee lyhennettyä työviikkoa.

Vuonna 2019 valmistuneella Saukkolalla on kuitenkin kokemuksia toisenlaisistakin työpaikoista.

– Myös tuttavilta olen kuullut lukemattomia kertoja, että vaikka työntekijä kertoo huonoista työoloista ja uhkaavasta uupumuksesta, asialle ei työyhteisössä tehdä mitään. Vaikka silloinhan ollaan jo hätätilassa. Se tekee surulliseksi.

Lääkäreiden hyvinvointi on juhlapuheiden aihe.

Saukkola sanoo, että lääkärit ovat älykkäitä ihmisiä, joiden kognitiiviset taidot ovat hyvät. Jos työtä pystyy itse järjestelemää fiksummin, se on jo tehty ennen kuin lääkäri sanoo ääneen, että nyt ei jaksa.

– Kurjuuden ja kärsimyksen ihannointi tuntuu kuuluvan työkulttuuriin terveysalalla. Asiassa voi kuitenkin olla sukupolvieroja, sillä nuoret tuntuvat puhuvan voimakkaasti työriippuvuutta vastaan, kun taas vanhempi kollega voi muistella, että kyllä ennenkin päivystettiin 72 tuntia putkeen.

Lauri Kivikoski kertoo saaneensa omakohtaisesta kirjoituksestaan kiittävää palautetta kollegoilta. Moni kollega on myös kertonut omista kriiseistään ja mielenterveysongelmistaan. Kokemuksia on vaihdettu sekä yksityisesti sähköpostilla että avoimemmin lääkäreiden keskusteluryhmissä.

– Ilahduttavaa on ollut sekin, että myös vanhemmat kollegat ovat jakaneet kokemuksiaan, Kivikoski sanoo.

Kivikoskelle itselleen rehellisyys oli helpotus, ja tuntuu hyvältä olla avoin, kun on aiemmin yrittänyt pidätellä.

Myös Saukkola on saanut avoimuudesta positiivista palautetta, ja suuri yleisökin tuntuu pitävän hyvänä, että lääkäri huolehtii itsestäänkin.

Kivikosken mielestä avoimuus voi parantaa myös potilas–lääkäri-suhdetta, jos potilaalle syntyy ymmärrys, että lääkäri ymmärtää omakohtaisesti psyykkisiä ongelmia. Siksi Kivikoski toivoo, että erityisesti psykiatrit lähtisivät avoimeen keskusteluun.

– Olen koulutukseltani myös psykologi ja tiedän, että moni psykologi hakeutuu alalle omien kokemusten jälkeen. Psykiatreja tunnen vähemmän, mutta tiedän heistäkin tapauksia, joissa näin on, Kivikoski kertoo.

Moni lääkäri pelkää avun hakemista siksi, että he ajattelevat, että diagnoosilla voi olla negatiivinen vaikutus työpaikalla, työllistymiseen tai erikoistumispaikkojen saamiseen.

– Jos diagnoosia ei merkittäisi sairauslomalappuun, se voisi auttaa, mutta mielestäni vielä parempi olisi se, ettei diagnoosilla vain olisi esimiehelle mitään väliä, Kivikoski sanoo.

Kivikoski toivoo, että kokemus psyykkisistä ongelmista voisi olla tulevaisuudessa rekryvaltti.

– Yritän elää esimerkin mukaan, ja kerroinkin edellisessä työhaussa suoraan, että mielenterveysongelmien hoitaminen kiinnostaa aidosti, koska olen itsekin niitä kokenut. Sain paikan, ja aion jatkossakin kertoa asiasta.

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 4.12.2020.