Dosentti Maija Vihinen-Ranta Jyväskylän yliopistosta ja Nanotiedekeskuksesta johtaa tutkimusta, jonka tavoitteena on selvittää pehmeään röntgensäteilyyn perustuvan mikroskopian avulla virusten aiheuttamia solutason muutoksia ja kehittää saadun tiedon avulla uusia virushoitoja.

Horizon 2020 -hankkeen kokonaisrahoitus on 5,6 miljoonaa euroa vuosille 2021-2024, josta Jyväskylän yliopiston osuus on reilut 830 000 euroa.

CoCID- hankkeen (Compact Cell-Imaging Device) tavoitteena on kehittää matalaenergiseen röntgensäteilyyn perustuva mikroskooppi, joka mahdollistaa kokonaisten virusinfektoitujen solujen nopean kolmiulotteisen kuvantamisen laboratorio-olosuhteissa.

Tekniikan avulla voidaan vastata tämän hetken haastavimpiin terveysongelmiin kehittämällä hoitokeinoja virussairauksia ja syöpää vastaan.

CoCID-konsortioon kuuluu seitsemän eurooppalaista partneria neljästä Euroopan valtiosta: Irlannista, Saksasta, Espanjasta ja Suomesta. Ryhmään kuuluva yritys SiriusXT Ltd edustaa Jyväskylän yliopiston tiedotteen mukaan huippuluokan osaamista laitteistokehityksessä ja muut jäsenet virustutkimuksessa, kuvantamisessa ja kuva-analyysissä.

– Analysoimme hankkeessa viruksen aiheuttamia muutoksia solujen kolmiulotteisissa rakenteissa käyttäen jo olemassa olevaa ja hankkeessa kehitettävää matalaenergiseen röntgensäteilyyn perustuvaa mikroskopiaa. Olemme erityisesti kiinnostuneita virussairauksien solutason mekanismeista ja viruslääkkeiden kehittämisestä, sanoo tiedotteessa Maija Vihinen-Ranta Jyväskylän yliopistosta ja Nanotiedekeskuksesta.

– Saavuttaaksemme tutkimuksemme tavoitteet yhdistämme monitieteisyyden, nykyaikaiset mikroskopiamenetelmät, data-analyysin ja 3-ulotteisen matalaenergisen röntgenmikroskopian. Tutkimuksessamme keskitymme neljään virukseen: tämänhetkisen pandemian aiheuttavaan koronavirukseen (SARS-CoV-2), maksasyöpää aiheuttaviin hepatiitti C- ja E -viruksiin, sekä syöpäsoluja tuhoavaan herpes simplex virus 1 -virukseen, Vihinen-Ranta kertoo.

Dosentti Vihinen-Rannan tutkimusryhmä on saanut herpestutkimukselleen merkittävää tukea eri tahoilta kahden viime vuoden aikana. Ryhmän herpestutkimusta ovat tukeneet myös Suomen Akatemia ja Jane ja Aatos Erkon säätiö.