Juoksujalkaa leikkaussaliin

Tämä tapahtui vuosia sitten, kun työskentelin erikoistumisvaiheessa etupäivystäjänä. Kyseessä oli vapaamuotoinen päivystys, eli jos ei ollut töitä, saattoi olla kotona.

Arki-iltana yhdeksän jälkeen sain soiton lastenosaston hoitajalta. Päivystyksestä oli tuotu heille kommootioseurantaan seitsemän kuukauden ikäinen lapsi. Hän oli pudonnut isänsä sylistä lattialle, noin puolentoista metrin korkeudesta.

Hoitaja kertoi, että lapsi oli hetkeä aiemmin itkenyt, mutta nyt ei enää reagoinut mihinkään.

En ollut nähnyt lasta, mutta hoitajan kertomus laukaisi hälytyskellot mielessäni. Kyse saattoi olla vakavasta kallonsisäisestä vuodosta.

Sanoin hoitajalle, että lapsi on saatava heti CT-kuvaukseen. Pyysin häntä lähtemään välittömästi. Soitin saman tien päivystävälle kirurgille, joka teki CT-pyynnön. Itse lähdin kiireesti sairaalaan.

Kun tulin paikalle, lasta tuotiin juuri CT-kuvauksesta. Näin heti, että asiat eivät ole hyvin.

Lapsi oli täysin reagoimaton. Toinen mustuainen oli laajentunut merkkinä uhkaavasta herniaatiotilanteesta.

Tietokonekuvassa näkyi epiduraalinen hematooma, kovankalvon päällinen verenvuoto. Siinä vaiheessa sanoin, että nyt juostaan suoraan leikkaussaliin.

Matkalla soitin tehopäivystäjälle ja anestesiapäivystäjälle, että lapsi on tulossa leikkaussaliin ja saatava heti leikattavaksi. Selitin, että tilanne on kriittinen. Soitin myös takapäivystäjän paikalle.

Yhteistyöllä saimme lapsen nopeasti leikkaussaliin. Siinä vaiheessa oli vielä ongelma, että laskimon sisäistä yhteyttä ei ollut. Lapsi oli hypovoleminen, sillä varmaan kolmannes verivolyymistä oli vuotanut kallon sisälle.

Aloitimme leikkauksen heti, kun anestesiapäivystäjä sai lapselle laskimoyhteyden ja saimme luvan aloittaa.

Onneksi kävi niin, että lapsi toipui täysin. Leikkauksen jälkeisissä magneettikuvissa ei ollut mitään merkkejä aivovauriosta.

Tapaus opetti, että lääkärin on hyvä luottaa ammattitaitonsa lisäksi joskus myös omaan vaistoonsa. Jos tulee tunne, että nyt on hätätilanne, kannattaa toimia. Joskus täytyy ennakoida ja olla askeleen edellä tilannetta.

Toinen opetus oli, miten tärkeää on hyvä kommunikaatio koko hoitohenkilökunnan välillä. Tämän lapsen pelasti se, että yhteistyö pelasi saumattomasti. Ei tullut viiveitä ja pystyimme toimimaan riittävän nopeasti.