Hyvä elämä on sarja hyviä päiviä, kommentoi futuristi Perttu Pölönen Mediuutisten webinaarissa, ja tavallaan ajattelen itsekin niin. Mutta voiko hyvää elämää elää kohtaamatta kuolemaa tai edes olla ajattelematta sitä?

Juttelin viime viikolla pitkään saattohoitokoordinaattori Satu Laineen kanssa, joka on saattohoitotyössä kohdannut satoja kuolevia. Minua kiinnosti etenkin se, mitä mieltä hän itse on kokemustensa jälkeen elämästä. Mikä on elämässä tärkeintä, kysyin häneltä suoraan?

Ensin hän kertoi, mitä kuolevat itse ajattelevat asiasta. Saattohoitoon eli viimeiselle matkalle tulevat ihmiset kertovat aluksi hoitajalle asioita, joista he ovat ylpeitä elämässään, kuten työurasta ja harrastuksista.

Aivan viimeisinä hetkinä ne jäävät kuitenkin taka-alalle ja silloin aina, ainakin Laineen mukaan, ihmisen mieleen tärkeimmäksi nousee oma perhe. Yleensä se on oma puoliso, lapsi tai vanhempi. Ihmiset miettivät juuri ennen kuolemaansa, olinko hyvä äiti tai hyvä lapsi.

Onnelliseksi voi tehdä asia, joka saa minut hymyilemään tai joku hyvin kaunis asia.

Tätä taustaa vasten saattohoitajan mielestä yksinäisyyden lisääntyminen on yhteiskunnassa erittäin ikävää. Toisaalta hän kertoi myös siitä, kuinka kuolevalle tärkeimmäksi ihmiseksi voi tulla myös saattohoitaja.

– Tärkein on aina se toinen ihminen, jonka kanssa on saanut viettää aikaa ja kenen kanssa on ollut turvallista olla, hän kertoi minulle.

Lopuksi puhuimme asioista, jotka eivät enää mahtuneet lehtijuttuun ja minua jäi harmittamaan, kun jouduin lopettamaan puhelun kesken kiinnostavimman asian.

Hän alkoi puhua siitä, miten tärkeää on tuntea itsensä, jotta voi elää hyvää elämää ja tehdä läheisilleen hyvää. Tärkeintä on elää niin, että on hyvä omatunto ja hyvä olla itsensä kanssa.

– Onnelliseksi voi tehdä pienikin asia, sellainen, mikä saa minut hymyilemään tai joku hyvin kaunis asia.