Muistisairaudet voivat yllättää aiemmin kuin niitä osataan epäillä. Tilastojen mukaan noin 7 000 työikäisellä suomalaisella on jonkinasteinen muistisairaus. Muistisairaiden kokonaismäärän arvioidaan olevan lähes 200 000.
Muistiliiton asiantuntijan Outi Ronkaisen mukaan muistisairaiden kokonaismäärä voi olla edellä mainittua suurempi, koska sairauksiin liittyy edelleen häpeän tunnetta ja peittelyä.
– Esimerkiksi syövästä, sydänvaivoista tai diabeteksestä voidaan puhua jo täysin luontevasti. Muistisairaudet sen sijaan ovat edelleen tabu sekä niitä sairastaville että heidän läheisilleen. Häpeilyn ja peittelyn sijaan sen oireet kannattaa ottaa vakavasti, sillä varhainen hoito on aina parasta lääkettä, Ronkainen toteaa tiedotteessa.
On tyypillistä, että muistioireita vähätellään tai ne kiistetään kokonaan, mikä samalla hidastaa hoitoon ja palvelujen piiriin hakeutumista. Taustalla on myös pelkoa diagnoosin tuloksista.
– Puoliso, lapset ja läheiset voivat toki havaita läheisen käytöksessä jotain poikkeavaa, mutta eivät osaa tai tohdi ottaa niitä suoraan puheeksi. Varhainen diagnoosi ja sopiva lääkehoito ovat kuitenkin myös muistisairauksissa kaiken a ja o, Ronkainen painottaa.
Muistitestin pitäisi olla yhtä arkinen asia kuin verenpaineen mittaus.
Muistiliitto on aloittanut Minun valintani -hankkeen, jonka keskiössä ovat muistisairaan omat tarpeet ja mielipiteet. Tavoitteena on auttaa muistisairasta ja hänen läheisiään räätälöimään elämäntilanteeseen sopivat hoidot ja tarvittavat tukipalvelut.
– Sote-palvelut ovat toisinaan hankalaselkoisia, joten pyrimme lisäämään ihmisten tietoisuutta. Lisäksi niissä on huomattavia paikkakuntakohtaisia eroja, Ronkainen toteaa.
Milloin on syytä epäillä, että itsellä tai läheisellä on alkavaan muistisairauteen liittyviä oireita?
Ronkaisen mukaan ne liittyvät useimmiten arkirutiineihin, jotka eivät ota enää sujuakseen tai jäävät tämän tästä kesken.
– Jos kesken kaiken jää pohtimaan, mitä pitää tehdä seuraavaksi tai mitä on juuri tekemässä, on syytä varata aika muistitestiin. Peittelyn sijaan asia pitää ottaa avoimesti puheeksi. Muistitestin pitäisi tulevina vuosina olla yhtä arkinen asia kuin verenpaineen mittaus, Ronkainen painottaa.