Jokaiseen mahdollisuuteen on tartuttava

Kriittisesti neurologisesti sairaan potilaan soveltuvuus elinluovuttajaksi pitäisi aina selvittää, Anna-Maria Koivusalo muistuttaa.

Kun anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Anna-Maria Koivusalo aikoinaan hoiti maksansiirtopotilaita Kirurgisessa sairaalassa, hän oivalsi yhden tärkeän asian työstään.

– Rakastin isoa kirurgiaa. Mitä sairaampi potilas, sitä enemmän sai tehdä. Huomasin kuitenkin, että kaikkein sairaimpia potilaita ei voida auttaa ilman elinluovuttajia aikoinaan hoiti maksansiirtopotilaita Kirurgisessa sairaalassa, hän oivalsi yhden tärkeän asian työstään.

– Rakastin isoa kirurgiaa. Mitä sairaampi potilas, sitä enemmän sai tehdä. Huomasin kuitenkin, että kaikkein sairaimpia potilaita ei voida auttaa ilman elinluovuttajia.

Tästä oivalluksesta alkoi Koivusalon pitkäjänteinen toiminta elinluovutustoiminnan edistämiseksi. Tätä työtä Koivusalo on tehnyt kymmenet vuodet oman toimensa, viimeksi Husin teho-osaston osastonylilääkärin, ohessa.

– Esimieheni ovat onneksi aina ymmärtäneet elinluovutustoiminnan merkityksen ja antaneet edistämistyölle aikaa.

Nyt Koivusalo on aloittanut kokopäiväisenä valtakunnallisen elinluovutuskoordinaattorin virassa. Pestissä riittää työnsarkaa, sillä elinluovutuksia tarvitaan kipeästi lisää.

Elinsiirtoa odottaa Suomessa tällä hetkellä noin 500 potilasta. Vuosittain viidestä kymmeneen prosenttia elinsiirtojonossa olevista kuolee ennen kuin sopiva siirrännäinen löytyy.

– Tarvitsisimme 30 elinluovuttajaa miljoonaa asukasta kohden vuodessa. Tiedämme, että Euroopassa on maita, jotka ovat päässeet reilusti yli 30 luovuttajaan miljoonaa kohden. Meilläkin on mahdollisuus siihen, mutta tällä hetkellä pääsemme 22–24 luovuttajaan, Koivusalo sanoo.

EU on patistellut jäsenmaitaan elinsiirtojen määrän lisäämisessä, sillä elinsiirrot ovat kustannustehokasta toimintaa niin inhimillisesti kuin taloudellisesti. Valtakunnallisen elinluovutuskoordinaattorin virka on Suomen elinsiirto- ja elinluovutustoiminnan kehittämistä koskevan kansallisen toimintasuunnitelman peruja.

Elinluovutustoimintaa halutaan tasalaatuistaa ja 20 elinluovutussairaalan toimintatavat yhdenmukaistaa. Keskeinen syy siirrännäisten puutteeseen nimittäin on se, että elinluovutuksen mahdollisuus jää liian usein huomioimatta. Erään kansainvälisen tutkimuksen mukaan kymmenen vuotta sitten Suomessa tunnistettiin teho-osastoilla vain reilut 50 prosenttia mahdollisista luovuttajista ja luovutus toteutui.

Tuosta tilanteensa on onneksi jo päästy eteenpäin. Potentiaalisen elinluovuttajan tunnistaminen on silti Koivusalon mukaan edelleen elinluovutustoiminnan suurin haaste.

Lähes kaikki elinsiirrot tehdään aivokuolleilta luovuttajilta saatavilla elimillä. Koivusalo muistuttaa, että elinluovutuksen mahdollisuus tulisi selvittää jokaisen kriittisesti neurologisesti sairaan potilaan kohdalla ottamalla yhteys Husin elinsiirtotoimistoon.

– Elinluovutuksen mahdollisuus ei vieläkään välttämättä tule mieleen. Monesti voidaan myös ajatella, että elinluovuttajan täytyy olla täysin terve. Sitä he eivät tänä päivänä enää ole. Vaikka potilaalla olisi ollut maksakirroosi tai verenpainetauti, hänellä voi olla terveet munuaiset, sydän tai keuhkot.

Sairaalakohtainen vaihtelu toteutuneissa elinluovutuksissa on suurta. Suurimmissa sairaaloissa voi olla vuosittain jopa yli 20 elinluovutusta. Pienimmissä sairaaloissa voi samaan aikaan toteutua vain muutamia luovutuksia, joinakin vuosina ei yhtäkään.

Avainasemassa mahdollisten elinluovuttajien tunnistamiseksi on heitä hoitavan sairaalahenkilökunnan tietoisuuden lisääminen. Näitä potilaita hoidetaan usein päivystyksissä, mutta heitä voi olla myös neurologian osastoilla tai teho-osastoilla. Ensihoidossakin elinluovutuksen mahdollisuus on hyvä muistaa.

– Henkilökuntaa pitää kaikilla hoitoportailla lisäkouluttaa ja ohjeistaa, Koivusalo sanoo.

Vaikka kipukohtia Suomen elinluovutustoiminnassa vielä löytyy, on siinä myös paljon hyvää.

Elinluovutuksen kanssa töitä tekevät ovat motivoituneita, vaikka toivovat enemmän aikaa tehdä tärkeää työtään. Elinluovutuksen merkitys sinänsä on myös hyvin ymmärretty teho-osastoilla.

– Tänä päivänä yksikään tunnistettu luovuttaja ei jää hoitamatta siksi, ettei tehohoitopaikkaa ole.

Anna-Maria Koivusalo, 58

LL 1985, HY.

Anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri 1995, HY.

LT 1998, HY.

Anestesiologian ja tehohoidon dosentti 2009, TaY.

Meilahden sairaalan teho-osaston osastonylilääkäri vuodesta 2009 alkaen. Sitä ennen muun muassa Kirurgisessa sairaalassa anestesiologian erikoislääkärinä 1995-2009.

Aloitti valtakunnallisen elinluovutuskoordinaattorin virassa 1.1.2018.