Vanhustenhuollon työpaikoilla optimistiset odotukset teknologiaa kohtaan sekä arkinen hoitotyö joutuvat usein törmäyskurssille, sanoo sosiaalipsykologian yliopistonlehtori Beata Segercrantz Helsingin yliopiston Svenska social- och kommunalhögskolaniar. Hän on tutkinut sitä, miten hoitajat suhtautuvat uuteen teknologian ja sen käyttöönottoon: kuinka hoitajat puhuvat innovaatioista suhteessa itseensä, muihin ja työhönsä. Hän on havainnut, että puheet ovat ristiriitaisia.

– He mieltävät innovaatiot tärkeiksi ja sanovat että ”kyllähän ne tulevat tarpeeseen”, koska näin heidän odotetaankin puhuvan. Mutta kun aiheena on käytännön hoitotyö, he puhuvat ongelmista, joita teknologia tuo mukanaan, Segercrantz sanoo tiedotteessa.

Hoitajat kyllä ovat hyväksyneet ajatuksen teknologian kasvavasta roolista työssään tulevaisuudessa ja suhtautuvat kehitykseen myönteisesti. Toisaalta he kokevat usein teknologian käytön ongelmalliseksi.

He esimerkiksi pelkäävät, että tekniset ratkaisut lisäävät hoidettavien ikäihmisten yksinäisyyttä tai heikentävät hoidon laatua. Toiset toivovat, että tulevaisuudessa kehitetään ratkaisuja, jotka helpottavat raskasta hoitotyötä ja vapauttavat aikaa kanssakäymiseen ja vuorovaikutukseen vanhusten kanssa.

Segercrantzin mukaan hoitajat ottavat organisaation näkökulman puhuessaan uudesta teknologiasta. He sanoivat esimerkiksi että ”on tärkeää olla nykyaikainen” tai ”pitää pysyä mukana kehityksessä”.

Omia mielipiteitä ei kuitenkaan voi tuoda työssä esille. Näin oli käynyt esimerkiksi fysioterapeutille, jonka tehtävä oli aktivoida ikäihmisiä pelikonsolin avulla, vaikka hän olisi mieluummin tehnyt asioita, joilla saa hien pintaan - lähtenyt vaikka luontoon.

Tämän fysioterapeutti salasi myös iäkkäitä, ”koska jos minä en usko tähän, niin hekään eivät taatusti usko”.

Teknologia näyttää vaikuttavan myös hoitajien ammatilliseen identiteettiin. Tutkimukset kertovat uupumuksesta ja huonosta viihtymisestä, minkä seurauksena monet vaihtavat alaa.

– Jos työntekijä on käyttänyt työssään kosketusta ja ollut iäkkäille läsnä, ja yhtäkkiä hänestä tuleekin ennen kaikkea tekniikan käyttäjä, yhteys aiemman ammatillisen roolin ytimeen katkeaa helposti.

Beata Segercrantz suhtautuu kriittisesti hoivapalveluissa ja laajemminkin yhteiskunnassa vallitsevaan innovaatio-optimismiin. Innovointipyrkimykset saattavat joskus suuntautua niin vahvasti tulevaisuuteen, että sekä nykyhetki että hyviksi havaitut hoitokäytännöt voivat unohtua ja jatkuvuus kärsii.

– Kehitystyötä johtavien on tärkeää osata ottaa huomioon, että tulevaisuuden toiveiden ja hoitajien kokemusten välillä voi olla jännitteitä. Jos hoitajien työtä muutetaan liikaa, he eivät ehkä enää viihdy työssään.