Itävalta lähti tiistaina yhtenä ensimmäisistä EU-maista purkamaan tiukkoja koronarajoituksia. Lievennykset koskevat ensin ennen muuta vähittäiskauppaa. Yleisiin liikkumisrajoituksiin ja koulujen etäopetukseen ei vielä kajota.

Itävallan Alppien turistikohteet niittivät epidemian alkuvaiheessa kyseenalaista mainetta ”koronalinkoina”, joissa taloudelliset edut pantiin asiakkaiden terveyden edelle. Nyt liittokansleri Sebastian Kurz haluaa profiloitua johtajana, joka on tehnyt ensimmäisenä sekä nopean ja tehokkaan korjausliikkeen että paluun normaaliin.

– Kriisi ei vielä ole ohi, mutta liikkeiden avaaminen on ensimmäinen askel kohti normaalia, Kurz korosti tiistaina Wienissä.

Alle 400 neliömetrin kaupat sekä puutarha- ja rautakaupat saivat tiistaina avata ovensa. Pelkästään Wienissä avautui yhteensä 4 500 kauppaa. Ensimmäiset rajoitusten purkamiset koskevat noin 80 prosenttia Itävallan vähittäiskaupasta, joka on kuukauden kestäneen koronaseisokin takia menettänyt lähes seitsemän miljardia euroa.

Itävallan Yleisradioyhtiö ORF ja useiden itävaltalaislehtien verkkopalvelut näyttivät kuvia muiden muassa Hornbach -rautakauppoihin jonottavista ihmisistä. Kaupoissa noudatetaan avautumisesta huolimatta tiukkoja etäisyyssääntöjä, ja myymälätiloissa saa olla vain yksi asiakas 20:tä neliötä kohti. Kaikkien asiakkaiden pitää käyttää jonkinlaista suun ja nenän peittävää suojaa.

Iltapäivälehti Kronen Zeitungin haastattelema Hornbachin johtaja Alexandra Klima kertoi rautakauppaketjun päästävän sisään vain asiakkaita, joilla on kasvosuojan lisäksi ostoskärry. Kärryjä on rajoitettu määrä. Niiden avulla varmistetaan, että liiketiloissa olevien asiakkaiden määrä eli ylitä voimassa olevia rajoituksia.

Itävalta jatkaa rajoitusten purkamista niin, että toukokuun alussa kaikki kaupat saavat avata ovensa. Toukokuun alussa tehdään päätöksiä hotellien ja ravintoloiden asteittaisesta avaamisesta. Itävallan talouden kannalta nimenomaan matkailuelinkeinoa koskevien rajoitusten purkaminen on oleellista.

Kriisi ei vielä ole ohi, mutta liikkeiden avaaminen on ensimmäinen askel kohti normaalia.

Sekä terveys- että talousasiantuntijat ovat varoittaneet Itävallan hallitusta rajoitusten purkamiseen liittyvistä riskeistä. Liittokansleri Kurz vakuutti, ettei taloutta olla käynnistämässä kansalaisten terveyden kustannuksella.

– Jos tartuntamäärät kehittyvät väärään suuntaan, me painamme hätäjarrua, liittokansleri tähdensi tiistain tiedotustilaisuudessa.

Esimerkiksi liikkumisrajoitukset pidetään edelleen voimassa. Käytännössä kaikkia niitä, jotka pystyvät tekemään etätöitä, kehotetaan pysymään kotona. Liikkeelle saa lähteä vain töihin, lähiomaista auttamaan ja kävely- tai juoksulenkille.

Samalla, kun kauppoja ollaan avaamassa, kasvosuojuspakkoa tiukennetaan. Suojia on nyt käytettävä kaikissa kaupoissa ja joukkoliikennevälineissä. Myös Itävallassa on ollut pulaa suojavarusteista.

Itävallan rajoitukset ovat erityisesti kaupan osalta olleet paljon tiukempia kuin Suomessa. Lisäksi kasvosuojapakkoa ja liikkumiskieltoja uhmanneille on jaettu myös 25–50 euron sakkoja.

Itävallassa yksi keskeinen tukitoimi on valtion tukema lyhennetty työviikko, jota erityisesti matkailualan yritykset ovat hyödyntäneet. Tällä hetkellä tukea on anottu yhteensä yli 600 000 työntekijälle. Tuki maksaa valtiolle noin viisi miljardia euroa.

Taloustutkimuslaitos Wifon ennuste Itävallan kansantuotteen laskusta on maltillinen. Myönteisessä skenaariossa talous kutistuisi vain 2,5 prosenttia ja työttömyys nousisi viime vuoden 7,4 prosentista 8,4 prosenttiin. Itävallan budjettialijäämän odotetaan repeävän 5,5 prosenttiin kansantuotteesta. Viime vuonna se oli niukasti ylijäämäinen.

Ekonomistien optimismi perustuu ennen muuta siihen, että Itävalta on riippuvainen matkailusta ja matkailun ennustetaan elpyvän nopeasti, kun rajoituksia ryhdytään purkamaan.

OLETKO LÄÄKÄRI, HAMMASLÄÄKÄRI, PROVIISORI TAI FARMASEUTTI? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.