Italia on kärsinyt koronaviruksesta erittäin pahasti, mutta maassa on ainakin yksi hyvin poikkeuksellinen esimerkki, kertoo EUObserver.

Vo, 3 300 asukkaan kaupunki noin 70 kilometrin päässä Venetsiasta, nousi julkisuuteen 21. helmikuuta Italian ensimmäisen koronakuoleman vuoksi. Mutta siihen se sitten jäikin: kaksi päivää myöhemmin kaupunki asetettiin hyvin tiukkaan karanteeniin, jossa kukaan ei voinut lähteä saati palata kaupunkiin.

Seuraavan viikon kuluessa noin 97 prosenttia kaupungin asukkaista oli testattu koronan varalta. Oireettomat tai vähäoireiset viruksen kantajat laitettiin kotikaranteeniin, ja vakavammista oireista kärsivät asukkaat otettiin välittömästi sairaalaan.

Myös terveitä kaupunkilaisia kehotettiin pysymään kotona ja rajoittamaan liikkumisensa kauppa- ja apteekkivisiitteihin. Kun testit uusittiin 6.-8. maaliskuuta välisenä aikana, vain yksi prosentti asukkaista oli saanut koronatartunnan, eikä tämän viikon alkuun mennessä uusia tapauksia ole löydetty. Toisin sanoen strategia näyttäisi toimineen.

Vo’n strategiasta vastaava Padovan yliopiston mikrobiologian professori Andrea Crisanti kommentoi tilannetta Reutersin radiohaastattelussa maanantaina:

”Pystyimme tunnistamaan heti alussa kaikki ne ihmiset, joilla oli riski levittää virusta, ja heidät eristettiin. Kun teimme uudet testit maaliskuussa, löysimme kahdeksan uutta oireetonta viruksen kantajaa ja eristimme heidätkin.”

Crisantin mukaan kaikkien asukkaiden testaaminen oli tärkeää siksi, että sillä voitiin tunnistaa myös oireettomat viruksen kantajat.

”Verrataan tilannetta Diamond Princess -risteilyalukseen, jossa oli myös kolmisentuhatta ihmistä. Sielläkin oli alussa vain muutama tapaus, ja virustestit tehtiin vain niille ihmisille, joilla oli oireita...Mutta ajan kuluessa tartuntamäärä kasvoi yli seitsemänsadan, eli tautia ei kyetty pysäyttämään, vaikka laiva oli eristyksissä”, Crisanti kertoo.

Professori uskoo, että tämä johtui juuri oireettomista viruksen kantajista. Samasta syystä Vo’n kaupunki ei noudattanut virustestauksessaan aiempaa virallista protokollaa, jonka mukaan ainoastaan ulkomailta palanneet ja/tai oireista kärsivät ihmiset tulisi testata koronan varalta.

Toki kyseessä oli epidemian alkuvaihe ja pieni kaupunki. Crisantin mukaan aktiivisella testauksella on kuitenkin paikkansa myös laajemman epidemian tapauksessa.

”Jos ajatellaan koronaoireista kärsiviä ihmisiä, jotka voidaan joko testata tai jättää kotiin toipumaan ilman testejä, minusta viranomaisten olisi syytä käydä sairastuneiden kotona testaamassa potilaat, heidän sukulaisensa ja ystävänsä sekä lähinaapurusto. Mikäli näin toimitaan systemaattisesti, tauti voisi olla voitettavissa.”

Professori kehottaa viranomaisia aggressiiviseen toimintaan jokaisen tapauksen kohdalla.

”Jos taloyhtiössä on muutamia tapauksia, koko taloyhtiö pitäisi eristää ja kaikki testata. Jos naapurustossa on muutamia tapauksia, silloin eristetään koko naapurusto ja testataan kaikki. Niin se tulisi hoitaa.”

Lue myös:

...

Oletko lääkäri, hammaslääkäri, proviisori tai farmaseutti? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.