Influenssarokotteet ovat loppumassa Suomesta usealta paikkakunnalta suomalaisten kasvaneen rokotusinnon vuoksi.

– Kentältä on tullut viestiä, että rokotteet ovat loppuneet monin paikoin, kertoo erityisasiantuntija Mia Kontio THL:ltä.

Influenssarokotteet ovat loppumassa ainakin Turusta ja Vaasasta. Ilkka-Pohjalainen kertoi tällä viikolla, että Vaasan kaupunki peruu kausi-influenssarokotukset ensi maanantaista alkaen. Turku tiedotti perjantaina, että kaupunki joutuu keskeyttämään rokotukset ensi viikon perjantaina.

Niinikään Helsinki tiedotti perjantaina, että influenssarokotteet ovat loppumassa myös Helsingistä.

Miksi rokotteet ovat lopussa?

Rokotteita on THL:n Kontion mukaan tilattu suunnilleen saman verran kuin edellisvuosinakin 1,8 miljoonaa ja yleensä rokotteet ovat riittäneet. THL ei itse anna rokotteita, vaan jakaa ne sairaala-apteekkeihin ja lääkekeskuksiin, joista ne päätyvät rokotuspaikoille.

– Pitää selvittää sairaala-apteekkien kanssa, onko jonnekin mennyt rokotteita yli tarpeen, Kontio sanoo.

THL hankkii rokotteet riskiryhmäläisiä varten. Nyt vaikuttaa siltä, että rokotettavaksi on hakeutunut runsaasti muitakin kuin riskiryhmäläisiä.

– Rokotusinnokkuus on ollut paljon tavallista suurempaa. Nyt rokotteet yritetään kohdistaa tarkemmin riskiryhmäläisille.

Aiemmin esimerkiksi riskiryhmäläisten lähipiirille on annettu rokotteita auliisti, mutta Kontion mukaan asiaa pitää nyt harkita uudestaan.

THL toivoo suomalaisilta vastuullisuutta.

Kontio uskoo kasvaneen rokotusinnon johtuvan koronapandemiasta. Ihmiset eivät halua saada koronan päälle vielä influenssaakin.

Kontio toivoo suomalaisilta yhteisvastuuta.

– Jos et ole itse riskiryhmäläinen, älä mene hakemaan rokotetta. Jätetään rokotteet heille, joille influenssa voi olla vaarallinen.

Hän muistuttaa, että samat teot, joilla vältellään koronaa, estävät myös influenssa leviämistä. Hyvä käsihygienia, etäisyydet ja kotiin jääminen hengitystieoireiden ilmetessä vähentävät myös influenssan leviämistä.

THL:n hankkimien rokotteiden lisäksi influenssarokotteita ovat tuoneet maahan myös yksityiset toimijat, joiden kautta rokotteita saa työterveyspuolelta tai apteekeista. Yksityiset toimijat ovat tuoneet maahan yli 400 000 influenssarokoteannosta.

Turun kaupunginjohtaja Minna Arve harmitteli Twitterissä rokotteiden loppumista.

– Onpa kerrassaan harmillista, että THL ei tällaisena vuonna ole varautunut paremmin influenssarokotteiden riittävyyteen. Joudumme keskeyttämään influenssarokotukset, koska THL ei pysty toimittamaan niitä, Arve kirjoittaa.

THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta vastasi viestiin.

– Tilanne on valitettava, positiivista tietenkin on se, että rokotuksia halutaan ottaa selvästi aiempaa kattavammin. Tärkeää nyt onkin, että jo saadut ja kuntiin jaetut influenssarokoteannokset saadaan varmasti käyttöön, hän kirjoitti.