Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International arvostelee kovin sanoin koronarokotetta valmistavia lääkeyhtiöitä.

”Lääkeyhtiöt ja vauraat valtiot estävät koronarokotteiden riittävän jakelun köyhempiin maihin”, järjestö sanoo tiedotteessaan.

Amnestyn mukaan koronarokotteita valmistavat lääkeyhtiöt ovat vastahakoisia tehostamaan maailmanlaajuista rokotetuotantoa ja jakamaan hallussaan olevaa teknologiaa.

”Suurimmat rokotevalmistajat ovat priorisoineet toimituksissa vauraita valtioita ja tehneet tähtitieteellisiä voittoja. Valtiot eivät myöskään ole turvanneet rokotteiden saatavuutta ja ovat epäonnistuneet ihmisoikeusvelvoitteiden noudattamisessa”.

Amnesty Internationalin tuoreessa A Double Dose of Inequality: Pharma companies and the Covid-19 vaccines crisis -raportissa tarkasteltiin kuuden koronarokotteita valmistavan yhtiön toimintaa.

Tutkimuksessa olivat mukana AstraZeneca, BioNTech, Johnson & Johnson, Moderna, Novavax, ja Pfizer. Tutkimuksessa tarkasteltiin muun muassa yhtiöiden ihmisoikeuskäytäntöjä, yhtiöiden hallussa olevia immateriaalioikeuksia, rokotteiden hinnoitteluun liittyviä rakenteita, rokotteiden jakelua sekä käytäntöjen läpinäkyvyyttä, järjestö kertoo.

”Tulokset osoittavat, että suurimmat rokotevalmistajat ovat epäonnistuneet kunnioittamaan ihmisoikeuksia.”

Amnestyn mukaan tähän mennessä tuotetuista 5,76 miljardista rokoteannoksesta vain 0,3 prosenttia on jaettu matalan tulotason maihin.

”Tällä hetkellä alle yksi prosentti näissä maissa asuvista ihmisistä on rokotettu koronaa vastaan, kun rikkaissa maissa rokotteen on saanut jo 55 prosenttia ihmisistä. Monissa matalan tulotason maissa edes terveydenhuollon työntekijät tai riskiryhmiin kuuluvat ihmiset eivät ole saaneet rokotetta.”

Puute rokotteista on Amnestyn mukaan syössyt Latinalaisen Amerikan, Afrikan ja Aasian maat kriisiin.

”Monien maiden jo valmiiksi kuormittuneet terveydenhuoltojärjestelmät ovat romahtamisen partaalla, mikä aiheuttaa kymmeniä tuhansia estettävissä olevia kuolemia joka viikko.”

Kaikki rokotteita valmistavat yhtiöt ovat järjestön mukaan toistaiseksi kieltäytyneet osallistumasta kansainvälisesti koordinoituihin aloitteisiin, joiden tarkoituksena on tehostaa rokotteiden maailmanlaajuista tuotantoa jakamalla valmistukseen tarvittavaa dataa sekä teknologiaa. Yhtiöt ovat myös kieltäytyneet väliaikaisesta rokotteiden ja muiden koronatuotteiden patenttijoustosta pandemian ajaksi, Amnesty tiedottaa.

“Rokottaminen on ainoa tie ulos tästä kriisistä. Suuret lääkeyhtiöt ovat kuitenkin kieltäytyneet jakamasta tietoa ja toimineet lähinnä vauraita maita hyödyttäen. Yhtiöiden toiminta on aiheuttanut rokotepuutteen miljardeille ihmisille”, toteaa Amnesty Internationalin pääsihteeri Agnès Callamard tiedotteessa.

Maailman terveysjärjestö WHO:n tavoitteena on, että kaikissa maissa olisi 40 prosentin rokotekattavuus tämän vuoden loppuun mennessä. WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus sanoi syyskuun alussa lehdistötilaisuudessa pitämässään puheenvuorossa, että miltei 90 prosenttia korkean tulotason maista on saavuttanut 10 prosentin rokotekattavuustavoitteen, yli 70 prosenttia niistä on saavuttanut 40 prosentin rokotekattavuustavoitteen.

”Yksikään matalan tulotason maa ei ole saavuttanut kumpaakaan tavoitetta”, hän sanoi tuolloin.

Amnesty vaatii, että matalan ja keskimatalan tulotason maihin toimitetaan vähintään kaksi miljardia rokotetta ennen vuoden loppua.

Jotta tavoitteeseen päästään, vauraiden valtioiden tulee järjestön mukaan pikimmiten luovuttaa miljoonat ylijäämäannoksensa näihin maihin.

Lisäksi rokotevalmistajien tulee jakaa vähintään 50 prosenttia loppuvuoden aikana tuotettavista rokotteista niitä eniten tarvitseville maille, järjestö vaatii. Vuoden 2021 ennustetun rokotetuotannon mukaan tämä tarkoittaisi 2,6 miljardia rokotetta.

“Lääkeyhtiöiltä vaaditaan välitöntä toimintaa, jotta miljardit ihmiset saisivat mahdollisuuden rokotteeseen. Rokotevalmistajien tulee priorisoida toimituksia, jäädyttää immateriaalioikeudet sekä jakaa dataa ja teknologiaa”, Callamard sanoo.

Amnestyn mukaan Suomi ei ole antanut tukeaan väliaikaiselle koronarokotteiden ja -tuotteiden patenttijoustolle Maailman kauppajärjestössä. Suomen tuki Maailman terveysjärjestön ohjelmille, joilla pyritään tukemaan matalan tulotason maiden koronatoimia, mukaan lukien rokottamista, on ollut toistaiseksi riittämätöntä, järjestö linjaa.

“Se, että Suomen hallitus varaa kolmannet rokotteet kaikille yli 12-vuotiaille, ei ole vastuullista toimintaa. Se on itsekästä rokotenationalismia ja vastuunpakoilua pandemian torjumisesta. Mikäli Suomen kaltaiset vauraat valtiot sekä lääkeyhtiöt jatkavat tällä linjalla, pandemialle ei näy loppua. Kukaan meistä ei ole turvassa, ennen kuin kaikki ovat turvassa”, sanoo Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson tiedotteessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Hanna Nohynek on aiemmin puhunut sen puolesta, että köyhimmissä maissa ihmiset saisivat rokotteita ennen kuin koko Suomen väestölle annettaisiin mahdollisesti kolmas koronarokoteannos.

”Kiirettähän tässä ei meillä vielä ole. Tärkeämpää on saada maailman väestölle edes ensimmäinen koronarokoteannos käsivarteen”, hän sanoi Mediuutisille heinäkuun alussa.

LUE SEURAAVAKSI: