Ihmisen parhaaksi 2021 -palkinto on myönnetty koronapandemian parissa tehtävälle hoitotyölle. Viidentuhannen euron palkinnon saavat yhdessä Porin perusturvan Infektiovastaanotto, Jorvin sairaalan KEU5 (Hus) ja Päijät-Hämeen keskussairaalan päivystysosasto.

Ihmisen parhaaksi -raati kertoo halunneensa tänä vuonna nostaa keskiöön edelleen ajankohtaisen koronan parissa tehdyn hoitotyön ja jakaa palkinnon kaikkien hakemuksen tehneiden, koronatyön parissa työskennelleiden työyhteisöjen kesken.

Raadin mukaan valinta on symbolinen kunnianosoitus kaikille koronan parissa hoitotyötä tehneille työyhteisöille. Työ on sekä fyysisesti että henkisesti rankkaa, ja vaatinut paljon kekseliäitä ratkaisuja.

Palkituissa hakemuksissa korostuivat yhteen hiileen puhaltaminen ja työyhteisöltä tuleva tuki.

Monissa tiimeissä on lähdetty ennakkoluulotottomasti tekemään uutta. Kehitystyö on perustunut vahvalle ammattitaidolle sekä valmiudelle luoda uutta hyvin nopealla aikajänteellä. Osa hoitajista on työskennellyt jatkuvasti kattavassa suoja-asussa. Eristetyltä osastolta poistuminen ja taukojen pitäminen on ollut haasteellista.

Ihmisen parhaaksi -tunnustuspalkinto jaetaan vuosittain. Tänä vuonna palkinto myönnettiin neljännentoista kerran.

Palkinnon lahjoittavat Messukeskus Helsinki ja Sairaanhoitajaliitto.