Ihmisen ja koiran ahdistuneisuuden taustalla voi olla yhteisiä tekijöitä, paljastaa Helsingin yliopiston tutkimusryhmän tuore tutkimus. Tutkimusryhmä on tunnistanut uuden arkuuteen liittyvän geenialueen ja ahdistuneisuuteen liittyviä ehdokasgeenejä koirista. Tulokset vahvistavat oletusta, että pelokkuus ja ahdistuneisuus ovat koirilla perinnöllisiä
Tunnistetulla geenialueella on useita aivojen kehitykseen ja toimintaan sekä ahdistuneisuuteen liittyviä ehdokasgeenejä, joiden tarkempi analysointi voi paljastaa uusia pelkoon liittyviä hermostollisia mekanismeja.
Professori Hannes Lohen tutkimusryhmän tutkimus on julkaistu Translational Psychiatry -lehdessä. Tutkimusta varten kerättiin aineistoa yli 120 tanskandoggista. Tanskandoggi kuuluu maailman suurimpien koirarotujen joukkoon.
Tutkimushanke käynnistettiin, kun useat tanskandoggien omistajat lähestyivät tutkimusryhmää ja kertoivat koirilla esiintyvästä erityisesti vieraisiin ihmisiin kohdistuvasta häiritsevästä pelokkuudesta.
– Pelko sinänsä on luontainen, elintärkeä reaktio, mutta liiallisena se hallitsee elämää ja muuttuu käytöshäiriöksi. Etenkin suurikokoisilla koirilla vahvasti ilmenevä pelokkuus on usein erityisen ongelmallista, sillä se vaikeuttaa koiran käsittelyä ja hallintaa, kertoo tohtori Riika Sarviaho Helsingin yliopistosta tiedotteessa.
Pelko voi näkyä vaikkapa koiran pyrkimyksenä paeta pelottavaksi koettua tilannetta. Pahimmillaan se voi ilmetä aggressiivisuutena, joka saattaa johtaa toisiin koiriin tai ihmisiin kohdistuviin hyökkäyksiin.
– Aiemmissa tutkimuksissa on esitetty, että koirien ahdistuneisuus ja pelokkuus vastaisivat ihmisten ahdistuneisuushäiriötä. Koirien pelokkuuden tutkiminen voikin tuoda lisää tietoa myös ihmisten ahdistuneisuushäiriöistä ja auttaa ymmärtämään myös niiden geneettistä taustaa, kertoo Hannes Lohi tutkimuksen laajemmasta tavoitteesta tiedotteessa.
Koirien omistajat osallistuivat kansalaistieteen avulla tehtävään tutkimukseen täyttämällä koiristaan käyttäytymiskyselyn. Kyselyn avulla koirat pisteytettiin pelon voimakkuuden mukaan. Geenitutkimus paljasti pelokkuuteen liittyvän geenialueen kromosomista 11. Analyysi toistettiin ottamalla huomioon koiran pentuna kokema sosiaalistaminen, eli tutustuttaminen uusiin ihmisiin, koiriin ja tilanteisiin. Tämä vahvisti saatua tulosta.
– Käyttäytymistutkimuksissa on tärkeää muistaa, että ympäristöllä on geenien ohella suuri vaikutus ominaisuuden ilmenemiseen. Koirilla yksi tärkeä ympäristötekijä, jonka on havaittu vaikuttavan vahvasti pelokkuuteen, on koiranpennun sosiaalistaminen. Tutkimuksessa pyrittiin siis poistamaan pentuna koetun sosiaalistamisen vaikutus ja tarkastelemaan vain geneettistä taipumusta pelokkuuteen, kertoo Sarviaho.
Koirien pelokkuuteen nyt liitettyä aluetta vastaava geenialue on ihmisillä liitetty harvinaiseen syndroomaan, johon kuuluu sekä neurologisia oireita, että esimerkiksi kiihtynyt kasvu lapsuudessa.
– Tutkimus on vielä hyvin varhaisessa vaiheessa ja tuloksia pitää tulkita varovasti, mutta erityisen suurikokoista rotua tutkittaessa on mielenkiintoista, että pelokkuuteen nyt liitetyllä geenialueella näyttää olevan sekä neurologinen että kasvuun liittyvä rooli, jatkaa Riika Sarviaho.
Koirien käyttäytymistutkimuksessa geenilöydöt ovat toistaiseksi melko harvinaisia, eikä nyt löydettyä geenialuetta ole aiemmin liitetty pelokkuuteen. Jotta tarkemmat riskitekijät voidaan tunnistaa, ja löydösten merkitys vahvistaa, tutkimus tulisi vielä toistaa suuremmassa aineistossa.
Hannes Lohen johtama tutkimusryhmä toimii Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä ja lääketieteellisessä tiedekunnassa sekä Folkhälsanin tutkimuskeskuksessa. Tätä tutkimusta ovat tukeneet muun muassa Euroopan tiedeneuvosto ja Suomen Akatemia.
