Turun yliopistollinen keskussairaala on saanut eurooppalaisten syöpäsairaaloiden järjestö OECI:n Cancer Centre akkreditoinnin toisena suomalaisena yliopistosairaalana.

– Tämä on tunnustus siitä, että hyvää työtä tehdään, samalla korkealla tasolla kuin muissakin eurooppalaisissa syöpäsairaaloissa, sanoo toimialuejohtaja Sirkku Jyrkkiö Tyksin operatiivisen toiminnan ja syöpätautien toimialueelta tiedotteessa.

Ensimmäisenä Suomessa vuonna 2014 akkreditoinnissa pääsi läpi Hyks Syöpäkeskus, joka tänä vuonna hakee statusta uudestaan. Joissakin maissa, esimerkiksi Ruotsissa, ei ole vielä yhtään akkreditoitua keskusta.

– Olemme ylpeitä siitä, että olemme osa osaavaa eurooppalaista verkostoa. Vain 28 syöpäkeskusta Euroopassa on saanut vastaavan statuksen.

Tyks sai niin kutsutun CC-statuksen, mutta ei kuitenkaan tavoittelemaansa korkeampaa CCC- eli Comprehensive Cancer Centre -statusta

– Olisi ollut hienoa tuo kolmen C:n taso mutta se on ”varattu” isoille toimijoille, joilla vielä suuremmat potilasmäärät kuin meillä. Psykososiaalinen tuki ja palliatiivinen hoito ovat meillä vielä kehitettäviä asioita, sanoo Jyrkkiö.

OECI:ssa on noin 100 jäsentä ja vain neljännes on päässyt läpi akkreditoinnista.

– Mielestäni tämä osoittaa yhteistyötä ja rohkeutta kaikkien syövän hoidon osapuolten välillä, että oma työ altistetaan ulkopuolisen arviointiorganisaation nähtäväksi ja opitaan sitä kautta mitä täytyy parantaa ja mikä on jo hyvin, sanoo Läntisen syöpäkeskuksen johtaja Pia Vihinen tiedotteessa.

Statusta pitää hakea uudestaan viiden vuoden välein.