Ennenaikainen kuolleisuus keskeisiin kansantauteihin on vähentynyt Suomessa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tänään.

Tärkein syy hyvään kehitykseen on keskeisten riskitekijöiden, kuten tupakoinnin, korkean verenpaineen ja korkean kolesterolin väheneminen.

THL on julkaissut selvityksen kansantautikuolleisuuden kehityksestä Suomessa ja ennusteen tuleville vuosille. Tutkijat ovat myös tarkastelleet erikseen erityisesti sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden muutoksia.

Sydän- ja verisuonitautien syntyyn vaikuttavat riskitekijät ovat merkittävästi vähentyneet Suomessa 25 vuoden aikana, mutta lasku on hidastunut viime vuosina.

Tupakointi on vähentynyt myös merkittävästi: vuonna 1992 miehistä tupakoi 37 prosenttia ja naisista 21 prosenttia. Vuonna 2017 vastaavat luvut olivat 26 prosenttia ja 17 prosenttia.

Kolesterolitasot nousivat vuosina 2007–2012, mutta kääntyivät sitten laskuun. Kokonaiskolesterolin ja LDL-kolesterolin lisäksi myös verenpainetasot laskivat vuodesta 2012 vuoteen 2017.

Huonojakin uutisia kansanterveydestä on saatu.

– Epäsuotuisaa kehitystä on muun muassa ylipainon ja lihavuuden lisääntyminen, kertoo THL:n tutkimusprofessori Pekka Jousilahti tiedotteessa.

Sekä miesten että naisten painoindeksi nousi ja vyötärönympärys kasvoi merkitsevästi vuodesta 1992 vuoteen 2017.

Vuonna 1992 oli 16 prosenttia miehistä ja 15 prosenttia naisista lihavia eli painoindeksi oli yli 30. Vuonna 2017 lihavien osuus oli noussut huomattavasti, molemmilla sukupuolilla 23 prosenttiin.

Jos kuolleisuuden muutos jatkuu suunnilleen samanlaisena, kansantautien aiheuttaman ennenaikaisen kuolleisuuden todennäköisyys on vuonna 2025 miehillä 9,9 prosenttia ja naisilla 5,6 prosenttia.

Tällöin voidaan saavuttaa WHO:n tavoite 25 prosentin laskusta ennenaikaisessa kuolleisuudessa. Tämä edellyttää kuitenkin, että keskeisten riskitekijöiden lasku jatkuu.

Lue myös:

Sydänleikkauspotilaiden elämää tutkittiin 20 vuotta: Hoitoonpääsyllä oleellinen merkitys (MU 23.8.2019)

”Huonosti tunnettu asia lääkärikunnassa” – Maratonin juoksemiseen liittyy sydänriskejä, mutta myös harmiton ilmiö, joka voi johtaa väärään diagnoosiin (MU 14.8.2019)