Huumekuolemien määrä on lisääntynyt. Vuonna 2018 huumeiden yliannostukseen kuoli 188 ihmistä. Kuolemia oli 21 enemmän kuin edellisenä vuonna Vuonna 2005 huumeiden yliannostukseen kuoli vain 72 ihmistä, mikä on yli kaksi kertaa vähemmän kuin viime vuonna.

– Huumekuolema koskettaa ihan tavallisia ihmisiä ja perheitä. Kukaan ei voi sanoa, että minun läheisestäni ei tule huumeidenkäyttäjää. Huumekuolemista pitää puhua, koska läheisen huumeriippuvuus on edelleen tabu, kertoo Heli Saavalainen tiedotteessa.

Hänen poikansa menehtyi huumeidenkäytön seurauksena 26-vuotiaana.

Irti Huumesta ry:n mukaan huumekuolemien ehkäisyyn ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Se vaatisi päihdepalveluiden kehittämistä ja lain uudistamista.

– Kun kuolema koskettaa perhettä, suru, ahdistus ja häpeä jäävät pitkäksi aikaa. Läheisen oman elämän jatkaminen on aina tuskallista. Tämä näkyy Irti Huumeista ry:n surutyössä, jonka tarve on kasvanut, Irti Huumeista ry:n toiminnanjohtaja Mirka Vainikka sanoo tiedotteessa.

Lähes kaikki huumekuolemista olisi ehkäistävissä. Monissa kunnissa päihdepalvelut ovat pahasti aliresursoituja ja hoitoon pääsy vaikeaa.

– Tärkeimpiä keinoja ovat matalan kynnyksen päihdepalveluiden saatavuuden parantaminen sekä päihdehuollon ja mielenterveyspalveluiden resurssien turvaaminen. On arvioitu, että kaksi kolmasosaa päihdepalveluista hyötyvistä eivät ole palveluiden piirissä.

– Päihdehuoltolakimme on vuodelta 1986, se tulisi ehdottomasti päivittää, samoin kuin vuodelta 1997 peräisin oleva huumausainestrategia. Ne ovat pahasti ajasta jäljessä. On myös selvitettävä mahdollisuutta ottaa käyttöön uusia haittoja vähentävän päihdetyön menetelmiä, kuten huumeiden käyttöhuoneet, hän jatkaa, sanoo toiminnanjohtaja Ron Furman tiedotteessa.

Myös huumeiden käyttäjien läheisten tarpeet ja toiveet tulee ottaa huomioon uutta huumestrategiaa työstettäessä.

– Läheisten yleinen toive on, että huumeiden käyttäjien hoitoon pääsyä helpotetaan ja hoitotakuu ulotetaan myös päihdepalveluihin. Näin vähennettäisiin oleellisesti huumekuolemia, Vainikka Irti Huumeista ry:stä toteaa.

Lue myös: